Kuopion yliopistollisessa sairaalassa norovirustartuntoja on hoidettu jo parin viikon ajan, kun taas influenssakausi alkaa vasta saapua.

– Etenkin nuorten aikuisten keskuudessa näkyy nyt enenevissä määrin influenssaa. Noroa sairastavat nyt eniten vanhukset. RS-virusta esiintyy tällä hetkellä pienillä lapsilla, mikä kuormittaa lastenpoliklinikan päivystystä, Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Sari Hämäläinen kertoo.

Talvikausi on tyypillistä aikaa erilaisille kiertäville taudeille. Tavallisempaa on kuitenkin se, että eri epidemiat tulevat peräkkäin eikä yhtä aikaa.

–Nyt kun noro on meneillään, niin se todennäköisesti helmikuun paikkeilla hiipuu pois. Influenssalla tilanne on samankaltainen, ylilääkäri Sari Hämäläinen arvioi.

Nyt lapsilla esiintyvä RS-virus tarttuu mahdollisesti seuraavaksi aikuisiin, joilla oireilua voi ilmetä alkukeväällä.

Lisäkuormitusta luvassa päivystyksiin ja lastenosastoille

Siun soten lastenosastolla RS-virus näyttäytyy tällä hetkellä tavanomaista suurempana.

– Osastohoidossa on jatkuvasti RSV:n takia lapsia aina parin viikon ikäisestä kolmevuotiaaseen. Lisäksi liikkeellä on ollut viime viikkoina jonkin verran adeno-viruksen aiheuttamaa mahatautia ja kurkunpään tulehduksia, Siun soten lastentautien vastaava ylilääkäri Kirsi Kallio kertoo.

Itä-Suomen nyt saavuttanut RS-virus aiheuttaa hengitystieinfektioita. Etelä-Suomessa virus oli liikkeellä alkusyksystä.

– Helsingiltä saamiemme tietojen ja arvioiden perusteella osaamme odottaa RS-viruksen pahenevan myös täällä epidemiaksi asti.

Koronapandemian jatkuessa tavalliset kausitaudit tuottavat terveydenhoidon palveluihin lisää kuormitusta.

Siun soten lastenosastolla ei koronaa ole toistaiseksi ilmaantunut, mutta kulkutaudit kuormittavat osastoja lähiviikkoina henkilökunnan arvion mukaan.

Koronan vuoksi sairaala- tai lääkärihoitoon tulee hakeutua vain vakavan oireilun myötä.

– Pitkään jatkuva tai vaikea oire, kuten pienen lapsen hengenahdistus, hoidetaan aina sairaalassa. Lievät oireet parannellaan kotona, ohjeistavat Itä-Suomen sairaanhoitopiirit.

Tärkeimpänä ohjeena sairauden hoitoon on lepo kotona ja mahdollisuuksien mukaan terveiden perheenjäsenien eristäminen sairaasta.

Lue lisää:

Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: Uuden vuoden aikana yli 200 uutta tartuntaa | Maakunta on leviämisvaiheessa| Uudet rajoitukset ovat astuneet voimaan

Koronatilanne Pohjois-Savossa: Uudenvuoden yleisötilaisuuksina järjestettävät ilotulitukset peruttu, ryhmäliikuntatilat kiinni | Kuopiossa loppiaisena koronarokotuksia