Kuntosaliyrittäjät ovat pahassa pinteessä koronarajoitusten keskellä.
Fitness Village Kaisaniemen toimitusjohtaja Riku Kekkonen on tehnyt jo toisen valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Etelä-Suomen aluehallintoviraston sulkupäätöksistä.
Kumpaankaan hän ei ole vielä saanut ratkaisua.
– Nyt olisi sesonki päällä, jos vaan elinkeinoa voisi harjoittaa. Se on meiltä kielletty, kun sulku on päällä. Toivotaan, että se ei jatku, koska tärkeät ajat olisivat meille tiedossa. Myynti painottuu tammi-helmikuuhun, Kekkonen kertoo.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen on tullut tähän mennessä kuntosaleilta vireille 26 valitusta Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisen rajoituspäätöksistä. Hallinto-oikeus arvioi saavansa ratkaistua suurimman osan näistä viimeistään keväällä.
Ensimmäisen valituksen Kekkonen teki keväällä 2021, jolloin kaikkiaan kuusi kuntosaliyritystä valitti Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Etelä-Suomen avin päätöksestä, jolla salit suljettiin kokonaan noin kuukauden ajaksi.
– Meillä on kymmeniä työntekijöitä. Kaikkien osalta joudutaan pistämään peli poikki.
Kuuden salin yhteisen asianajajan Mika Uunimäen mukaan tavoitteena on selvittää, oliko sulkuun lailliset perusteet, vai olisivatko aiemmat rajoitukset olleet riittäviä. Ennen täyssulkua salien henkilömäärää rajoitettiin kymmeneen ihmiseen kerrallaan.
Jos hallinto-oikeus toteaa sulkupäätöksen lainvastaiseksi, kaikki sulun kohteeksi joutuneet yritykset voivat harkita korvauksen hakemista valtiolta Uunimäen mukaan.
– Hitaasti tämä on edennyt. Voisi toivoa, että päätös tulisi vuoden sisällä valituksen tekemisestä, Uunimäki sanoo.
Myös Kuntokeskus Liikku, jolla on 28 salia ympäri Suomen, on tehnyt valituksia avien päätöksistä muun muassa Pohjois-Suomen, Vaasan ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuksiin.
THL: Yksilöurheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat vähäisen riskin luokassa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on arvioinut, että yksilöurheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat kuuluvat vähäisen riskin tilanteisiin.
THL:n mukaan vähäisen riskin tilanteissa koronavirustartunnan ja taudin leviämisen todennäköisyys on pieni. Tällaisissa tilanteissa kontaktit ovat tyypillisesti lyhytkestoisia. Tartuntariski pienenee sisätiloissa ilmanvaihdolla, maskeilla, käsihygienialla sekä ruuhkien välttämisellä.
Kun kuntosalien samanaikaista asiakasmäärää rajattiin keväällä 2021 kymmeneen ihmiseen, saleilla ei juuri syntynyt ruuhkia. Lähekkäin sijoitelluista laitteista poistettiin käytöstä ne, jotka alittivat turvavälin. Monilla saleilla osa pukuhuoneiden kaapeista poistettiin käytöstä, kuten myös saunat ja suihkutilat, jotta ihmiset eivät olisi lähellä toisiaan.
THL:n suositukset tilojen suhteen eivät ole sitovia. Päätäntävalta niiden soveltamisesta kuuluu paikallisille viranomaisille alueellisella tasolla.
Hallitus ohjaa, avi päättää
Muun muassa Etelä-Suomen avi päätti sulkea käytännössä kaikki sisäliikuntatilat aikuisilta harrastajilta.
Ylitarkastaja Oona Mölsä pitää kuntosalien sulkemista perusteltuna, koska THL:n yleisluontoista arviota kuuluu peilata alueelliseen epidemiatilanteeseen.
– THL:n riskinarviotaulukko on esimerkinomainen. Siinä yksilöurheiluun käytettävät sisäliikuntatilat on arvioitu matalan riskin tiloiksi. Kuntosaleja taulukossa ei mainita erikseen. Esimerkiksi HUS-alueella tilanne on arvioitu niin, että kaikki tilat oli välttämätöntä sulkea 58 g -pykälän mukaan.
Avin mukaan päätös on tehty sairaanhoitopiirin tuoreen tilannekuvan perusteella, ja myös alueen kuntia on kuultu. Avi perustelee päätöstään muun muassa terveydenhuollon kantokyvyn turvaamisella.
Sosiaali- ja terveysministeriö eli STM on ohjannut kuntien ja avien päätöksentekoa ohjauskirjeillä.
– Ne otetaan huomioon, mutta ne eivät ole ainoa materiaali, kun päätöstä arvioidaan. STM:n ohjaus perustuu siihen rajoitusten vähimmäistasoon, joka leviämisalueilla on arvioitu valtakunnallisesti välttämättömäksi, Mölsä sanoo.
Liikunta-ala on kärsinyt miljoonien tappiot
Kuntosaliyrittäjä Riku Kekkonen ihmettelee, miksi hänen tuhatneliöiselle salilleen ei saa tulla edes rajattua määrää ihmisiä treenaamaan, vaikka hän voisi jakaa salin esimerkiksi neljään erilliseen tilaan ja ohjata ihmisten kulkua siten, että nämä eivät ole kontaktissa keskenään.
Samalla kuitenkin viereinen pubi ja kauppakeskus saavat olla auki.
– Ravintolarajoitukset eivät ole avin vallassa. Kauppakeskusten osalta yleiset tilat suljettiin 58 g -pykälän nojalla, mutta liikkeisiin meidän toimivaltamme ei ulotu, Mölsä sanoo.
Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksen SKY:n mukaan kunto- ja liikuntakeskustoimialan markkina on supistunut 70 miljoonaa euroa vuosien 2019–2020 välillä.
Vuoden 2020 alussa lähes miljoona suomalaista harjoitteli kuntosaleilla. SKY:n tilaaman selvityksen mukaan kesäkuussa 2021 käyntimäärät olivat noin 44 prosenttia alhaisemmalla tasolla kuin tammikuussa 2020.
Kuluja on, asiakkaita ei ole
Kekkonen on jo lähestynyt pankkia mahdollisen lisärahoituksen varalta, jos nykyinen sulku jatkuu tammikuun 10. päivän jälkeen. Myös vuokranantajan kanssa neuvottelut lienevät tarpeen, sillä hyvällä liikepaikalla kuukausittainen vuokra on kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa.
Samalla juoksevat kulut alihankkijoiden kanssa tehdyistä sopimuksista, kuten siivouksesta, vaikka palvelua ei juuri nyt tarvita, kun asiakkaita ei ole.
Valtion korvaukset eivät kata tappioita.
– Viimeksi luvattiin seitsemänkymmentä prosenttia kuluista, mutta me häviämme kaiken myynnin. Ei se koko kassaa pelasta. Pakkaselle mennään, Kekkonen sanoo.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi maanantaina, että alueella käytössä olevia rajoitustoimia olisi välttämätöntä jatkaa tammikuun alkupuolen jälkeen. Helsingin kaupungin tiedotteessa mainitaan muun muassa sisäliikuntatilat.
Päätöksen tekee avi, ja siitä tiedotettaneen tällä viikolla.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Oona Mölsä ei ota vielä kantaa siihen, jatkuuko kuntosalien sulku tammikuun 10. päivän jälkeen.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus ei nyt ole keskeyttämässä Etelä-Suomen avin koronarajoituspäätöksiä minkään tilojen osalta.
– Tilanne on tämä nyt. Sitä ei voi kukaan sanoa, miten se kehittyy, toteaa hallinto-oikeuskansleri Ari Koskinen.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 4.1.2022 kello 23 saakka.
Juttua on täydennetty 4.1. klo 11:30 hallinto-oikeuskanskleri Ari Koskisen kommentilla.
Lue myös:
Pirkanmaalla kuntosalit pysyvät vielä kiinni toisin kuin Pohjois-Suomessa – valitukset etenevät lausuntokierrokselle
Kuntosaliketjun valituksesta alkoi lumipalloefekti: valituksia satelee hallinto-oikeuksiin ympäri Suomea
Kuntosaliketju hakee salien ovia oikeusteitse auki – Pohjois-Pohjanmaalla se jo onnistui, mutta toistaiseksi vain kahdeksi päiväksi
Punttikset suljettiin, mutta oliko se perusteltua? Nyt HUS kertoo, kuinka paljon tartuntoja kuntosaleilta tuli
Kuusi kuntosaliyrittäjää valittaa avin sulkupäätöksestä hallinto-oikeuteen: "Täyssulku oli katastrofi" – tavoitteena on saada valtiolta korvauksia
Kuntosalit rajasivat treenaajat kymmeneen, mutta huomenna kaikki voi taas muuttua – Elixian maajohtaja: "Vaikutukset liiketoimintaan ovat dramaattiset"