Museokortille vuosi 2021 oli onnistunut, vaikka koronapandemia ei hellittänytkään.
Museokortista vastaavan FMA Creationsin toimitusjohtaja, Tom Selänniemi on samaan aikaan yllättynyt ja tyytyväinen. Vielä viime vuoden alussa tilanne näytti paljon vaikeammalta.
– Vuosi alkoi varsinkin pääkaupunkiseudulla vaikeissa olosuhteissa; oli sulkutilaa ja epävarmuutta voidaanko tapahtumia järjestää, ja pitääkö yleisömääriä rajoittaa.
– Museokortin myynnissä se ei kuitenkaan näkynyt, hän jatkaa.
Tom Selänniemen mielestä tilannetta selittää ihmisten kova kulttuurin nälkä sekä asiakastyytyväisyys.
– Keväällä, kun museot saivat jälleen avata ovensa, kortin myynti ampaisi nousuun. Myös lokakuu oli yksi kaikkien aikojen parhaista myyntikuukausista.
Lisäksi jouluaika toi myyntipiikin, kun korttia hankittiin lahjaksi.
Korttia uusittu ahkerasti
Museokortilla pääsee yli 300 museoon, näyttelyyn tai tapahtumaan eri puolilla Suomea.
Kolmen viime vuoden tilasto osoittaa, että jo hankittuja Museokortteja uusitaan ahkerasti.
Uusien korttien myynti ei kuitenkaan yltänyt aikaisempien vuosien tasolle.
Museokortin omistaa nyt 210 000 suomalaista.
– Meille on erityisen tärkeää, kuinka moni uusii Museokorttinsa, toimitusjohtaja Tom Selänniemi summaa.
Tyypillinen Museokortin omistaja on pääkaupunkiseudulla tai suuressa kaupungissa asuva, yli 40-vuotias nainen.
– Maksavista asiakkaistamme jo noin puolet ovat museokorttilaisia, mikä on todella huomattava määrä, sanoo taidemuseo Amos Rexin johtaja Kai Kartio.
Helsingin Olympiastadionin kupeessa sijaitsevassa Urheilumuseossa noin kolmasosalla asiakkaista on Museokortti.
– Se on tuonut meille uusia asiakasryhmiä. Muun muassa naisasiakkaat ovat kortin myötä löytäneet palvelumme, Urheilumuseosäätion johtaja Jukka-Pekka Vuori kertoo.
Urheilumuseossa kävijäennätys
Museoiden vuoden 2021 viralliset kävijämäärät varmistuvat alkuvuodesta. Museokortin suosio antaa kuitenkin osviittaa siitä, ettei vuosi ole mennyt aivan penkin alle. Se toi mukanaan myös onnistumisia.
Esimerkiksi Urheilumuseolla on pandemian aiheuttamista haasteista huolimatta takanaan kaikkien aikojen paras vuosi, jolloin tehtiin myös kävijäennätys.
Museossa kävi 25 000 ihmistä kuuden kuukauden aikana. Osan vuodesta se oli kiinni.
– Emme jääneet tuleen makaamaan, vaan olemme rohkeasti hakeneet uusia ratkaisuja. Ne ovat tuottaneet tulosta, Urheilumuseosäätion johtaja Jukka-Pekka Vuori sanoo.
Nyt työtä teettävät koronarajoitukset ja etenkin niiden ymmärtäminen.
Johtajat yrittävät tulkita rajoituksia
Vielä pari päivää sitten helsinkiläisen Amos Rexin johtaja Kai Kartio pohti, pitääkö museo laittaa kiinni koronarajoitusten takia.
Hän yritti saada selvyyttä koronakriisin takia kiristyneistä rajoituksista ja niiden vaikutuksesta museoiden toimintaan.
– Se tuntui pikkaisen turhauttavalta varsinkin kun päätöksenteko on ollut hyvin tempoilevaa.
Myös Jukka-Pekka Vuori harmittelee, että ohjeistus on vaikeaselkoista.
– Koronaviestintä on ollut sekavaa. Asiakkaat eivät tiedä tullako vai eikö tulla.
Tulkintavaikeuksia on ollut myös muilla.
Kansallisgalleria ehti tällä viikolla jo kertaalleen sulkea museonsa rajoitusten takia. Ohjeita tulkittiin uudestaan, ja Ateneum ja Sinebrychoffin museo päätettiinkin avata ensi viikolla.
Kai Kartio kokoaa museolaisten tuntoja:
– Olemme kaikki väsyneitä ja turhautuneita, mutta myös vakuuttuneita siitä, että museoilla on tärkeä tehtävä. Se näkyy kävijöiden virrassa, Kartio toteaa.
Hän osoittaa kädellään Amos Rexin ulko-ovelle, missä kiemurtelee asiakkaiden jono jo ennen ovien aukeamista.
Lue myös: Kansallisgallerian museoiden ovet avataan sittenkin Helsingissä – asiakasmääriin kuitenkin rajoituksia, ja koronapassi vaaditaan