Kuluneen vuoden uutisia on jälleen hallinnut korona. Monet asiat ovat jääneet sen varjoon.

– Koronasta on uutisoitu paljon negatiivisia juttuja, mutta on tämä aika tuonut paljon positiivistakin, lapsenlastaan vaunuissa työntävä Heidi Valtari vastaa, kun häneltä kysytään, mitä on jäänyt uutisoimatta tänä vuonna.

Lapsenlapsi on syntynyt jo vuonna 2020, mutta vaikuttanut Valtarin elämään suuresti myös tänä vuonna.

– Se on ehkä suurin henkilökohtainen uutiseni.

Turun keskustan kävelykadulla useat toteavat, ettei tule mieleen, mitä uutisista olisi jäänyt puuttumaan. Muutamat myös huikkaavat, että uutisia on ollut välillä liikaakin.

Vuoteen 2021 on onneksi mahtunut tapahtumia myös koronan ulkopuolelta. Yksi niistä on Glasgow’n ilmastokokous, jonka Alexander Wennström nimeää itselleen tärkeimmäksi uutiseksi tältä vuodelta.

Wennströmin mielestä liian vähälle huomiolle jäivät suomalaisten tutkimusten tukirahojen leikkaukset.

– Leikkaukset vaikuttavat suuresti Suomen talouteen, sillä erilaiset tutkimukset ovat suurimpia vientituotteitamme tällä hetkellä, Wennström sanoo.

Lisää uutisia ravintolatyöntekijöiden hyvinvoinnista

Lähes koko vuoden voimassa olleista rajoituksista huolimatta on tänä vuonna ollut mahdollista löytää myös uusia ystäviä. Liisa Ruonti on tästä esimerkki.

– Olen löytänyt tänä vuonna uuden erittäin hyvän ystävän ja saanut myös aikaa itselleni. Se on mielestäni hyvin tärkeää, Ruonti kertoo.

Ravintola-alalla työskentelevä Tommi Westerlund puolestaan olisi kaivannut lisää omaa alaansa käsitteleviä uutisia.

– Liian vähän on uutisoitu ravintolatyöntekijöiden hyvinvoinnista ja ravintola-alan kompensaatioista, hän sanoo.

Westerlund pitää tärkeänä, että myös tästä uutisoitaisiin ravintolasulkuja koskevien uutisten lisäksi. Sulut ja rajoitukset ovat vaikuttaneet useaan ravintola-alalla työskentelevään ja Westerlund nimeääkin vuoden suurimmaksi tapahtumaksi uusiksi menneet työkuviot.

– Sulkujen takia siirryin enemmän kaupan alan puolelle, nyt on monta rautaa tulessa ja tulevaisuus avoinna. Katsotaan mihin tästä vielä päädytään!

Mikä aihe sinun mielestäsi jäi koronan varjoon? Entä mikä oli sinulle tärkein uutinen vuonna 2021? Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 1.1. kello 23.