Itä-Suomen aluehallintovirasto on selventänyt antamiensa rajoitusten kohdentumista.

Perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tuli selväksi, että voimassa olevat rajoitukset kieltävät muun muassa ilotulitustapahtumien ja vaalitilaisuuksien järjestämisen.

Sen sijaan epäselväksi jäi, onko mailapelien, esimerkiksi tenniksen ja sulkapalloilun harrastaminen mahdollista. Aluehallintovirasto lupasi selvittää epäselviksi jääneet soveltamiskohteet ja vastata niihin myöhemmin. Aluehallintoviraston mukaan padelhalleja ei suljeta, vaan pelit voivat jatkua.

– Jos on kyse sellaisesta tilaisuudesta, johon on esitetty kutsu yleisölle tulla seuraamaan ilotulitusta, silloin kyseessä on tämän määräyksen alainen yleisötilaisuus. Yli 50 henkilön tilaisuutta ei voi järjestää, toteaa Itä-Suomen aluehallintoviraston hallintoylilääkäri Sami Remes.

Myöskään perinteinen yleisötilaisuuksina järjestettävä aluevaalien kampanjointi toreilla ei ole mahdollista. Mutta kaikkea torikampanjointia ei ole kielletty.

– Kampanjointi, mitä toreilla tehdään, jos esimerkiksi jaetaan esitteitä tai puhutellaan ohikulkevia ihmisiä, ei tietenkään ole rajoituksien piirissä, tarkentaa Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti STT:lle.

Määräys vaikeuttaa tammikuun 23. päivä järjestettävien aluevaalien kampanjointia.

– Näiden reunaehtojen puitteessa voi olla vaikea järjestää perinteistä vaalitilaisuutta. Korkeintaan 50 henkilön tilaisuus voidaan järjestää silloin, kun kaikille on istumapaikka, muistutti Remes.

Sen sijaan urheilukilpailuja voidaan järjestää, mutta ilman yleisöä. Näin ollen esimerkiksi tulevana viikonloppuna Kuopion Puijolla järjestettävät hiihtokilpailut on mahdollista luvallisesti pitää. Myöskään urheilukilpailujen osallistujamäärää ei rajattu.

Myös Itä-Suomessa pitää hallituksen linjaus, jonka mukaan lasten ja nuorten elämään ja harrastustoimintaan kajotaan rajoituksilla vasta viimesijaisena keinona. Näin ollen vuonna 2004 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastustiloja ei suljeta.

– Emme kiellä, mutta emme suosittele matkustamista turnauksiin eri paikkakunnille, vaan harrastamista omissa ryhmissä, totesi Remes.

Kuntosalit voivat pysyä auki ainakin toistaiseksi

Kuntosalit voivat pysyä Itä-Suomessa auki ainakin toistaiseksi. Yksin harjoittelu kuntosaleilla, jossa turvavälien pitäminen onnistuu, voi toistaiseksi jatkua.

– Jätimme tässä vaiheessa kuntosalit kiellon ulkopuolelle Itä-Suomessa. Jatkamme arviointeja ja pyydämme lisää lausuntoja sairaanhoitopiireiltä jo ensi viikolla, kertoi Remes aluehallintoviraston tiedotustilaisuudessa perjantaiaamuna.

Liikuntapaikkojen määräykset ovat voimassa kahden viikon ajan 13. tammikuuta saakka. Laki ei salli aluehallintoviraston määrätä kieltoa kerralla pidemmäksi aikaa.

Avin torstai-iltana antama määräys sulkee julkisten ja yksityisten toimijoiden yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat.

Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat. Rajoitus koskee myös tanssipaikkoja sekä kuorolaulutoimintaan käytettäviä tiloja.

Kokoontumisrajoitukset astuvat voimaan tänään uudenvuodenaattona kello 16

Itä-Suomen aluehallintovirasto määräsi torstaina Itä-Suomeen uudet alueelliset kokoontumisrajoitukset. Ne tulevat voimaan perjantaina 31. joulukuuta kello 16 alkaen.

Itä-Suomen kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 20. tammikuuta saakka.

Määräys ei kuitenkaan koske enintään 50 henkilön tilaisuuksia, joissa on kaikille osallistujille määriteltynä oma istumapaikka. Määritellyllä istumapaikalla tarkoitetaan nimikoitua tai numeroitua istumapaikkaa

Aluehallintovirasto muistutti perjantaisessa tiedotustilaisuudessaan, että ravintoloiden osalta toimivalta on sosiaali- ja terveysministeriöllä.

Juttua täsmennetty 4.1.2022 klo 955: Kaikkea vaalikampanjointia ei ole kielleetty. Mutta yleisötilaisuuksina toreilla järjestettävät perinteiset vaalitilaisuudet eivät ole sallittuja.

Lue lisää:

Kokoontumisrajoitukset saavat puolueet etsimään aluevaaleissa äänestäjiä somesta ja verkosta: torilla ei yleisötilaisuuksia voi pitää

Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: Maakunta siirtyi leviämisvaiheeseen | Uudet rajoitukset voimaan vuodenvaihteessa | Kolmansia rokotuksia nopeutetaan

Koronatilanne Pohjois-Savossa: Uudenvuoden yleisötilaisuuksina järjestettävät ilotulitukset peruttu, ryhmäliikuntatilat kiinni | Kuopiossa loppiaisena koronarokotuksia