Joulunalusviikolla Kanta-Hämeessä koronatartunnat olivat edellisen viikon tasolla. Viime viikolla maakunnassa todettiin 368 uutta COVID-19-tartuntaa. Joulun jälkeen tartunnat ovat kuitenkin olleet taas kasvussa.
Koronatartunnoista noin kolmannes on jäänyt lähteeltään epäselviksi.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo, että tartunnanjäljityksessä seinä on tullut vastaan. Jäljitys on kohdennettu nyt perheisiin ja hoivayksiköihin.
Karanteeneja ei pystytä määräämään muille kuin niille, jotka tarvitsevat tartuntatautilain mukaisen todistuksen päivärahaa varten, Leskinen jatkaa. Käytännössä se tarkoittaa, että tartunnan saajan tulee itse ohjeistaa hänelle altistuneita muun muassa karanteenista ja oireista.
– Pyritään hänelle [tartunnan saajalle] toki edelleen antamaan ohjeistusta siitä, minkälainen viesti pitäisi mennä perille.
Kolme COVID-19-potilasta teholla sulkee jo leikkaussaleja
Viikoilla 50-51 kahden viikon ilmaantuvuusluku oli 431 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä kahdeksan COVID-19-potilasta, joista tehohoidossa on kolme. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa seitsemän koronapotilasta.
Koronaan liittyviä kuolemia on nyt yksi enemmän eli 54.
Leskisen mukaan kolme koronapotilasta tehohoidossa voi kuulosta pieneltä määrältä, mutta keskussairaalassa tuo luku tarkoittaa jo leikkaussalien sulkemista. Keskussairaalassa on teholla viisi paikkaa. Lisäksi kevyemmälle tehovalvonnalle on viidestä kuuteen paikkaa. Koronapotilaita hoidetaan nimenomaan teholla.
Keskussairaalassa on myös hoidossa koronalle altistuneita potilaita, jotka ovat tulleet sairaalaan jonkin muun sairauden takia. Altistus on tapahtunut joko ennen sairaalaan tuloa tai sairaalassa. Myös näitä potilaita hoidetaan samoin varotoimenpitein kuin COVID-19-potilaita.
Torstaihin mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 5 621 varmistettua COVID-19-tartuntaa.
Lue myös:
Uusimmat koronauutiset Kanta-Hämeestä: Maakunta on edelleen koronaepidemian leviämisalue I Maski- ja etätyösuositukset voimassa 30.4. asti