Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueellakin koronavirus leviää nyt ärhäkästi.
Syyksi sairaanhoitopiirissä arvellaan koronaviruksen omikron-varianttia. Kuitenkaan asiaa ei ole toistaiseksi saatu vahvistettua näytteistä.
Arvio perustuukin havaintoihin siitä, että tartuntoja on tapahtunut myös lyhyissäkin kontakteissa.
Sairaanhoitopiirin alueella oli todettu keskiviikkoon mennessä jo yli 30 koronavirustartuntaa. Sairaalassa on koronaeristyksessä yksi potilas.
– Henkilökunnan osalta alkaa olla jo tiukempaa. Jos henkilökuntaa sairastuisi suurempia määriä, niin alkaisi olla ongelmia. Tällä hetkellä vielä pärjätään, sairaanhoitopiirin johtava ylilääkäri Veikko Karvanen kertoo.
Karvanen uskoo, että tällä viikolla rikotaan alueellinen viikkoennätys tartunnoissa Sosterin alueella.
– Tauti leviää nyt kaikkialla. Siksi me emme julkaise enää altistumispaikkoja, koska altistua voi periaatteessa joka puolella.
Karvasen viesti alueen asukkaille ja seudulla liikkuville on, että kaikki kontaktit on nyt syytä rajata minimiin.
Koko Etelä-Savon maakunta on koronaepidemiassa vakavammassa, eli leviämisvaiheessa.