Pohjois-Savon koronakoordinaatioryhmä, eli niin sanottu koronanyrkki suosittelee, että tällä hetkellä voimassa olevia koronarajoituksia tiukennetaan. Asiantuntijoista koostuva ryhmä piti tänään asiasta ylimääräisen kokouksen.

Koronanyrkki suosittelee yksimielisesti, että korkean ja kohtalaisen riskin yleisötilaisuudet kielletään kokonaan. Samalla se pyytää Itä-Suomen aluehallintovirastoa arvioimaan, pitäisikö kiellon koskea myös matalan riskin tilaisuuksia.

Ryhmä sallisi ainoastaan lasten ja nuorten ohjatun harrastustoiminnan jatkumisen.

Koronanyrkki perustelee rajoitusten tiukentamista nopeasti muuttuneella koronatilanteella: Pohjois-Savossa otetuista koronanäytteistä yli 11 prosenttia on ollut positiivisia viimeisen viikon aikana. Samalla tartunnanjäljitys on voimakkaasti kuormittunut, erityisesti Kuopiossa.

Mahdollisista lisärajoituksista päättää Itä-Suomen aluehallintovirasto.

Kuopion yliopistollinen sairaala kertoi jo aiemmin, että se joutuu siirtämään osan leikkauksista koronatilanteen vuoksi. Nyt on päätetty, että leikkauksia siirretään lisää.

Aiheesta aiemmin:

Kuopiossa varaudutaan koronatilanteen heikkenemiseen siirtämällä kymmeniä leikkauksia

KYS: lievä koronavirustauti sairastetaan kotona – muitakin tauteja liikkeellä, kuten hengitysvaikeuksia lapsille aiheuttavaa RS-virusta

Koronanyrkki: Pohjois-Savo on leviämisvaiheessa – suosittaa rajoituksia yli 50 hengen sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin