Kuntayhtymä Essoten alueella on rikottu koronatartunnoissa jälleen viikkokohtainen ennätys vaikka on vasta torstai.
Essoten alueella on todettu jo 123 koronavirustartuntaa.
Jouluviikolla alueella todettiin koko viikon aikana yhteensä 112 tartuntaa. Alueella tartunnat ovat olleet kasvussa usean viikon ajan.
Sairaalahoidossa on alueella kaksi henkilöä, joista toinen on tehohoidossa.
– Valitettavasti tämä oli odotettavissa. Tartunnoissa kasvu on nyt lineaarisesti ylöspäin ja noudattelee sitä, mitä olemme nähneet muualla Suomessa. Meillä on hyvin vastaavanlainen tilanne meneillään kuin Uudellamaalla kaksi viikkoa sitten, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.
Epidemian kehittymistä vaikea ennustaa
Kuntayhtymässä pidetään mahdollisena, että sairastapausten määrät kasvavat. Lähipäivien ja -viikkojen kehitystä on Seppälän mukaan silti hankala ennustaa.
Nyt seurataan kiinnostuksella purevatko voimaan astuneet rajoitukset ja suositukset.
– Omikron on variantti, jonka huippu tulee nopeasti. Samoin putoaminen tartuntamäärissä. Tietenkin meillä on jonkin verran alueella delta-aaltoa pohjalla vanhana varianttina. Riskinä on, että tapausmäärät voi moninkertaistua ja olemme tammikuun lopulla huomattavan hankalassa tilanteessa, Seppälä myöntää.
– Annettujen rajoitusten sekä suositusten vaikutus pitäisi näkyä ensi viikkoon mennessä.
Tartuntaketjuja entistä hankalampi jäljittää
Seppälä korostaa koronajäljityksen toimivan kuntayhtymässä edelleen. Tämä kuormittaa kuitenkin rajusti henkilökuntaa.
– Enenevässä määrin nähdään myös meidän omassa henkilökunnassa tartuntoja, mikä vaikuttaa palvelutuotantoon ja sen kautta joudutaan toimintoja sopeuttamaan.
Kaikkia tartuntaketjuja ei edes Essoten alueella saada enää selvitettyä ja tartuntojen jäljitysprosentti laskee Seppälän mukaan.
Tartunnan voikin saada tällä hetkellä ihan mistä tahansa ja äärimmäisen helposti.
Seppälä kuitenkin puolustaa jäljitystyön jatkamista, sillä sen avulla pystytään puuttumaan edes osaan ketjuista.
Vääriä testituloksia todettu myös Essoten alueella
Myös Essoten alueella koronavirustesteistä on todettu aluksi vääriä negatiivisia tuloksia.
– Tiedämme, että jos sata positiivista ihmistä testataan, niin 5-10 näytteistä todetaan aluksi negatiivisena ja ne muuttuu myöhemmin selvityksissä positiivisiksi. Testit ovat sitä luotettavampia, mitä pienempi ilmaantuvuus alueella on. Kun ilmaantuvuus nousee, niin myös väärien testien määrä nousee, Seppälä havainnollistaa.
Kaikki kontaktit pitäisi Seppälän mukaan karsia nyt minimiin.
– Nyt pitää ehdottomasti olla pois päiväkodeista, koulusta ja työpaikoilta ja odottaa koronatestien tuloksia. Mieluusti senkin jälkeen kannattaa (toimia näin). Nyt sairastetaan kotona lievätkin flunssat ja käydään silti aktiivisesti testeissä.
Juttua päivitetty ja täydennetty kauttaaltaan 30.12.2021 kello 13:30 Santeri Seppälän haastattelun pohjalta.
Lue myös:
Tartuntoja jäljitetään Etelä-Savossa nyt vaalitilaisuuksiin – ylilääkäri: "On jääty juttelemaan ulkoilmassa ja saatu tartunta"