Sotkamon Vuokattiin suunnitellut Euroopan ensimmäiset naisten erämessut siirtyvät vuodella. Messut piti järjestää ensi vuoden elokuussa, mutta nyt ne aiotaan pitää elokuussa 2023.

Kainuun Korpinaisten puheenjohtaja Pia Inkala kertoo, että koronatilanteen koko ajan vaikeutuessa järjestelyille haluttiin antaa aikaa ja varmistaa, että osallistuminen on turvallista mukaan lukien kansainväliset vieraat.

– Messut keräsivät jo kiitosta ja yhteistyökumppaneita niin paikallisista kuin valtakunnallisista toimijoista. Juuri naisille suunnatuille messuille on selvä tarve, koska naisten innostus metsästykseen on koko ajan kasvanut.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.