Koronatapausten määrä jatkaa kovalla tasolla Pirkanmaalla. Torstaina meni odotetusti 20 000 tautitapauksen raja rikki.

Uusia tapauksia kirjattiin peräti 563. Tämä on toiseksi eniten koko epidemian aikana. Keskiviikkona kerrottiin ennätyksellisestä 645 tartunnasta.

Pirkanmaalle on saapunut jo omikronmuunnoksia, ja tapausten määrän ennakoidaan kasvavan tästä syystä.

Tapauksia enemmän kuin luku osoittaa

Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin ylilääkäri Jaana Syrjänen sanoo olevansa varma, että mukana määrässä on herkästi tarttuvaa omikronmuunnosta. Tartuntoja on erityisen paljon sosiaalisesti aktiivisilla nuorilla.

– Tautitapausmäärät todennäköisesti nousevat lähipäivinä. Meillä on aikamoinen lockdown Pirkanmaalla, joten voi olla, että tulee tasaantuminen muutaman viikon aikana.

Epidemian aikana Pirkanmaalla on varmistettu nyt 20 488 tartuntaa. Virallisissa määrissä näkyy vain osa jo sairastuneista, eikä todellista määrää tiedä kukaan.

– Todellinen luku on varmasti kaksinkertainen tehtyihin diagnooseihin verrattuna, mutta nämä ovat aivan arvailuja. Paljon on virusta tarjolla, Syrjänen sanoo.

Tästä antaa osviittaa myös jätevedentutkimukset, joiden mukaan koronavirusta on paljon Tampereen seudulla.

Omikron vienyt jo sairaalaan

Tapaukset kirjataan sen jälkeen, kun sairastunut henkilö saadaan kiinni. Vasta sitten hänet kirjataan tartunnan saaneisiin.

Lisäksi kaikki tapaukset eivät tule sairaanhoitopiirin tietoon muutenkaan. Tämän hetken tilanteessa positiivista tulosta ei tarvitse varmentaa PCR-testillä, PSHP kertoo.

Jos oireet ovat lieviä eikä sairastunut kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään, voi hyvin tehdä antigeenikotitestin. Osa voi tarvita työpaikkaa varten virallisen eristyspäätöksen.

Jos itse tehty testi osoittaa tartuntaa, kotona pitäisi pysyä kymmenen päivää oireiden alkamisesta laskettuna.

– Jos on flunssa ja tulee negatiivinen tulos, pitää olla silti kotona. Se ei anna vapautusta liikkua ihmisten ilmoilla tai mennä töihin.

Ihmisten ei kannata tuudittautua siihen, että omikronmuunnos antaisi lievemmän taudin. Tästä on Syrjäsen mukaan vasta näyttöä lähinnä rokotetuilla tai jo taudin sairastaneilla.

– Hyvin vähän on tietoa, millainen taudinkulku on sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään immuniteettiä eli eivät ole sairastaneet tautia tai hankkineet ensimmäistä rokotusta. On tiedossa, että heitä on jo sairaalassa Suomessa omikrontartunnan jälkeen.

Tiukat rajoitukset

Pirkanmaalla on käytössä leviämisalueena tiukat rajoitukset.

Aluehallintovirasto kielsi tartuntatautilain nojalla Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Määräys on voimassa 7. tammikuuta asti.

Lisäksi avin päätös määräsi kaikki yleisölle avoimet tai asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta. Tämä sulki esimerkiksi uimahallit ja kuntosalit. Näihin ei pääse enää edes koronapassilla. Lasten ja nuorten harrastuksiin voi käyttää tiloja.

Lisäksi avi pidensi keskiviikkona koronaturvallisuutta eri tiloissa lisäävien rajoitusten voimassaoloaikaa tammikuun loppuun.

Pirkanmaalla on voimassa myös tiukat ravintolarajoitukset. Ravintoloiden anniskelu päättyy jo kello 17.

– Virus tarttuu aamullakin ja päivällä ja ennen kello 17, Syrjänen muistuttaa.

Ylilääkärin uudenvuodentoive

Jaana Syrjänen toivoo, että nykyinen tautihuippu on koronaviruksen aallonharja, josta päästään neljän kuukauden kuluessa alas odottamaan uutta aaltoa.

– Toivon meille kaikille parempaa uutta vuotta. Viruksen sielunelämää kukaan ei voi varmuudella ennustaa, mutta aaltoja näkyy tulevan neljän kuukauden välein. Täältä aallonharjalta tullaan alas, Syrjänen sanoo.

Kolmas rokotekierros on vauhdissa ja se voi vähentää hetkeksi tartunnan riskiä.

– Nyt meillä on etsikkoaika rokotteille, varsinkin niillä, jotka eivät ole ottaneet niitä. Nyt on aika mennä ensimmäiselle rokotteelle, Syrjänen vetoaa.

Koronarokote on toiminut hyvin vaikeiden tautien estämisessä. Sairaalassa ehdoton enemmistö on täysin rokottamattomia.

Miltä ylilääkärin kristallipallossa näyttää, voiko kesällä jo juhlia ja mennä terassille?

– Kesäisin yleensä hengitysinfektiot ovat paljon harvinaisempia. Kesällä meillä on jo parempi tilanne, Syrjänen ennustaa.