Hallitus yrittää valmistella nopealla aikataululla muutoksen koronapassia koskevaan säännökseen siten, että jatkossa sen tilapäinen käytöstä poistaminen olisi mahdollista kohdentaa hienosyisemmin. Passia voisi käyttää matalan riskin yleisötilaisuuksissa ja tiloissa, kuten elokuvateattereissa, vaikka korkeamman riskin tilaisuudet olisikin rajattu passin käytön ulkopuolelle.
Hallitus päätti tiistaina poistaa koronapassin käytöstä tilapäisesti koronaviruksen leviämisalueilla. Koronapassia ei siten voi käyttää tilaisuuksissa ja tiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Toiveena oli, että ulkopuolelle olisi jo tässä vaiheessa voitu rajata matalan riskin tilaisuudet. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi kuitenkin vain vähän ennen valtioneuvoston istuntoa, ettei jaottelu ollut mahdollista nykyisillä säännöksillä.
Päätös on voimassa torstaista alkaen kolme viikkoa. Osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) kertoi keskiviikkona, että päätös koronatodistuksen laittamisesta hyllylle tulee mahdollisesti koskemaan koko maata lukuun ottamatta Kainuuta. Kainuu ei ole koronan leviämisaluetta.
– Aluehallintovirastojen päätösten mukaan kolme viikkoa tästä eteenpäin mennään koskien tilaisuuksia ja tiloja, Puumalainen sanoi STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatiedotustilaisuudessa.
Piti koskea vain korkeimman riskin tilaisuuksia
Sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Jaska Siikavirran mukaan asetuksen valmistelussa tarkasteltiin mahdollisuuksia kohdentaa koronatodistuksen käytöstä poistaminen pelkästään merkittävän ja kohtalaisen riskin tilaisuuksiin ja tiloihin. Oikeudellisessa arviossa kuitenkin katsottiin, että asetuksen antamisen edellytyksenä olevat erittäin korkean kynnyksen vaatimukset välttämättömyydestä ja oikeasuhtaisuudesta täyttyivät nykyisessä tilanteessa kaikkien tilaisuusmuotojen ja tilojen osalta, hän kertoi STT:lle sähköpostitse.
Ministeriö arvioi nyt kiireellisesti mahdollisuuden kiinnittää koronatodistusta koskeva sääntely paremmin alueellisen tilanteen ja kohdennuksen mukaan muuttuviin rajoituksiin.
Ministeriö ohjaa alueellisia viranomaisia edelleen harkitsemaan rajoitusten tarvetta, sisältöä ja kohdentamismahdollisuuksia. Käytännössä epidemiatilanne useilla alueilla on edellyttänyt kaikkien tilaisuuksien tilapäistä kieltämistä ja joidenkin tilojen sulkemisia.
Koronapassin käyttöä tarkoitus laajentaa
Koronapassin väliaikaiseen käytön keskeytykseen jouduttiin alun perin turvautumaan, sillä uusi omikronmuunnos leviää nopeasti ja herkästi.
– Ikävä kyllä omikron muutti pelikentän niin, että kun riski saada tartunta kasvoi, tavallaan koronapassin vaikuttavuus yksinkertaisena toimena, jotta voidaan pitää tilaisuus ihan täysin auki, ei ole enää paikallaan, sanoi johtaja Mika Salminen THL:stä tiedotustilaisuudessa.
Hallituslähteistä arvioidaan, että säännöksen muuttaminen on mahdollista valmistella varsin nopeasti, jolloin se voitaisiin liittää koronapassin laajentamista koskevan lakiesityksen yhteyteen.
Luonnos koronapassin käytön laajentamisesta on parhaillaan lausunnoilla, ja kierros päättyy ensi kuussa. Laajentamisella pyritään siihen, että toimijat voisivat edellyttää passeja omilla päätöksillään ilman voimassa olevia rajoitustoimenpiteitä.
Lue myös:
Koronapassin äkillinen jäädyttäminen hämmentää alueilla, joissa yleisötilaisuudet ovat olleet vielä mahdollisia – päätös yllätti myös ministerin ja avin
Kiipeilyhalli meni kiinni, oopperan ensi-ilta siirtyy ja kiekkokatsomot tyhjenevät – koronapassikielto saa kovaa kritiikkiä yrittäjiltä