Kittilässä koronatartuntojen määrä on kasvanut joulun jälkeisellä viikolla. Tällä viikolla kunnassa on todettu jo 32 tartuntaa tiistai-iltaan mennessä. Aiempina viikkoina tartuntoja oli noin 40 viikossa.
Kunnan tiedotteen mukaan tartuntoja on etupäässä matkailijoilla sekä matkailualan työntekijöillä. Muilla kuntalaisilla tartuntoja ei ole samoissa määrin.
Perhealtistukset ovat kuitenkin lisääntyneet, minkä vuoksi Kittilässä myös kahdesti rokotetut joutuvat 10 vuorokauden karanteeniin, jos he asuvat samassa taloudessa tartunnan saaneen kanssa.
Vakavasti sairastuneita kunnassa ei tähän mennessä ole ollut eikä sairaalahoito ole kuormittunut.
Kittilässä on tarjolla rokoteaikoja ennen uuttavuotta ja myös tammikuussa.
Koronarokotusta varten on avattu sähköinen ajanvaraus, joka löytyy Kittilän kunnan nettisivuilta. Koronarokotusajan voi varata myös puhelimitse numerossa 040 747 6102.
Kunnan epidemiajohtoryhmä suosittelee etätyötä ja FFP2-maskien käyttöä.
Lue myös:
Jo liki puolet Lapin tartunnoista todetaan matkailijoilla kotimaasta ja ulkomailta – infektiolääkäri: "He tuovat tautia omilta alueiltaan"
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu..