Eduskunta hyväksyi eilen lakimuutoksen, jonka nojalla työnantaja voi edellyttää koronarokotusta sote-henkilökunnalta, joka on lähikontaktissa vanhusten ja muiden riskiryhmiin kuuluvien kanssa. Rokotukset olisivat pakollisia myös muille ammattiryhmille, jotka ovat läheisissä tekemisissä riskiryhmäläisten kanssa.
Turussa hoitajien rokotusvelvoitteen valmistelu vie aikaa. Tuotantojohtaja Laura Saurama Turun kaupungilta kertoo, että aikaisintaan toimenpiteet saadaan käyntiin kahden viikon kuluttua.
Käytännössä rokottamattomien hoitajien määrä täytyy selvittää. Eniten huolta aiheuttaa, mistä saadaan korvaavaa työvoimaa heille, jotka täytyy siirtää muihin töihin.
Turun kaupungilla toimet koskevat 5 000 henkilöä.
Salossa hoitajien rokotevelvoitteen valmistelu alkaa sillä, että velvoitteen kohderyhmän rokotesuoja selvitetään. Vielä ei tiedetä, miten montaa henkilöä asia koskee.
Salon kaupungilta kerrotaan, että sote-henkilöstöä ja sijaisia ohjeistetaan asiasta. Salon vt. terveyspalveluiden johtaja Petri Salo kertoo, että heillä on valmius rokottaa työntekijät lain voimaantulon aikataulussa.
Hoitajat: Todella hyvä juttu
Turkulaisessa Portsakodin palvelutalossa työskentelevät lähihoitaja Kukka Lindholm ja sairaanhoitajat Heli Eriksson ja Mia Meriläinen suhtautuvat rokotevelvoitteeseen positiivisesti.
– Todella hyvä juttu, kannatan rokotusta kaikille terveydenhuollossa työskenteleville ihmisille, Lindholm sanoo.
Eriksson ja Meriläinen ovat samaa mieltä. Heidän mielestään vanhusten kanssa työskentelevien rokottaminen on turvallisuuskysymys.
– Työskentelemme sairaiden vanhusten kanssa, joten on velvollisuutemme olla suojattuja, Meriläinen sanoo.
Koronatartunnat aiheuttavat osastoilla merkittäviä muutoksia päivittäiseen arkeen. Kun osasto joutuu karanteeniin, ihmisten olisi pysyteltävä omissa huoneissaan. Etenkin muistisairaita vanhuksia voi olla vaikeaa saada ymmärtämään, miksi omassa huoneessa pitäisi pysyä.
– Yleiskunto huononee ja asia vaikuttaa myös psyykkeeseen. Samalla omaiset ovat huolissaan, miten vanhukset pärjäävät, eikä heitä pääse katsomaan, Heli Eriksson kuvailee.
Hoitajat eivät vielä tiedä, miten rokotevelvoitetta tullaan käytännössä valvomaan. Mia Meriläinen sanoo, että pelkoa tai huolestuneisuutta asiassa saattaa herättää se, pääseekö työnantaja nyt käsiksi työntekijöiden kaikkiin terveystietoihin.
– Vai näytämmekö koronapassia, sitä ei vielä tiedetä.
Toisessa hoivakodissa velvoite tyrmättiin
Superin varapääluottamusmies Eeva Pyökäri keskusteli turkulaisen hoivakoti Kulkurin Valssin työntekijöiden kanssa keskiviikkona päivällä.
Rokotusvelvoite sai henkilökunnalta kielteisen vastaanoton. Pelkona on hoitajakato.
– Hoitajien pako muualle on jo niin suurta, että se tulee aiheuttamaan siihen lisäpaineita. Niukassa väkimäärässä pienikin siirtyminen pois tuntuu.
Pyökäri kertoo itsekin yllättyneensä täysin kielteisestä vastaanotosta. Hänen mielestään se kertoo siitä, että rokotusvelvoite jakaa mielipiteitä todella paljon.
Lue myös:
Eduskunta hyväksyi hoitohenkilökunnan "pakkorokotukset"
Uusimmat koronatiedot Varsinais-Suomesta