Vakava koronatilanne rajoittaa myös Lahden kaupungin palveluiden käyttöä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti tiistaina 28. joulukuuta uusista koronarajoituksista Päijät-Hämeen alueelle.
Osa Lahden kaupungin palveluista suljetaan 30. joulukuuta alkaen kahdeksi viikoksi, eivätkä palvelut ole käytössä edes koronapassilla. Esimerkiksi Lahden kaupunginteatterin toiminta sekä Sinfonia Lahden konsertit keskeytetään, mutta museot, kirjastot ja nuorisotilat pysyvät auki.
Uimahallit, kuntosalit sekä sisäliikunta- ja ryhmäharrastustilat suljetaan, mutta alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harjoitusvuorojen mukainen harrastustoiminta jatkuu. Tavoitteena on vähentää aikuisten kohtaamisia ja hidastaa siten koronaviruksen leviämistä.
Vastuu alaikäisten koronaturvallisesta harrastustoiminnasta on kuitenkin aikuisilla, muistuttaa Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen.
– Jos nyt ajatellaan esimerkiksi jotain urheilulajia, vaikka ulkotiloissakin, niin aikuisen vastuulliseen toimintaan kuuluu huolehtia turvallisuudesta. Eli katsotaan miten lähellä ollaan, millaisia harjoitteita tehdään, karsitaan turhat lähikontaktit pois, Kilponen sanoo.
Hänen mukaansa kaikkien lasten ja nuorten toimintaa ohjaavien aikuisten tulee tuntea vastuunsa myös sen suhteen, ettei harrastuksiin lähdetä lainkaan, jos on vähäisiäkään flunssaoireita.
Rajoituksilla ei toistaiseksi vaikutuksia henkilöstöön
Äskettäin voimaan tulleet koronarajoitukset kestävät kaksi viikkoa, ja toistaiseksi rajoitukset eivät vaikuta Lahden kaupungin henkilöstöön millään tavalla. Lassi Kilposen mukaan esimerkiksi lomautuksia ei tässä vaiheessa ole luvassa.
– Lomautuksista tai työn keskeytymisistä ei ole ollut puhetta, mutta asiat käydään yksiköittäin läpi. Tämähän ajoittuu vuodenvaihteeseen ja osittain lomakauteen, joten silläkin on vaikutusta.
Kilposen mukaan suurin osa kaupungin henkilöstöstä työskentelee varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opetuksen parissa. Koulujen kevätlukukausi alkaa 10. tammikuuta, eivätkä nykyiset koronarajoitukset vaikuta koulujen tai varhaiskasvatuksen toimintaan.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.