Puolustusvoimat ottaa jälleen käyttöön koronarajoitukset varusmieskoulutuksessa.
Koronarajoitusten purkaminen keskeytetään, ja koulutuksessa palataan järjestelyihin, jotka olivat voimassa ennen viime marraskuuta. Silloin varusmiehet oli jaettu eri ryhmiin, jotka eivät olleet varuskunnissa tekemisissä keskenään.
Järjestelyissä käytetään paikallista harkintaa, ja esimerkiksi Karjalan lennoston suojauskomppaniassa Rissalassa varusmiehet jaetaan kolmeen eri kohorttiin eli ryhmään.
Yhden kohortin muodostavat maanantaina palvelukseen astuvat noin 160 uutta alokasta.
– Yhdellä kohortilla on kaksi viikkoa palvelusta, minkä jälkeen on viikon lomajakso, selittää suojauskomppanian päällikkö Jere Vihavainen tulevia järjestelyjä.
Varuskunnassa olevat varusmieskohortit majoitetaan erilleen toisistaan. Komppanian päällikön mukaan varusmiehet pidetään erossa toisistaan myös "huollollisesti".
– Kohorttien välisiä kohtaamisia ei synny palveluksen aikana, Vihavainen vakuuttaa.
Rajoituksiin on jo totuttu
Vihavaisen mukaan koronarajoituksista on jo paljon kokemusta, sillä uudet alokkaat ovat Rissalassa jo neljäs saapumiserä, johon kohortointia sovelletaan.
– Siinä on omat pienet sumplimisensa, miten pienryhmät täällä liikkuvat, Vihavainen toteaa.
Koulutuksen kannalta pidemmät kiinniolojaksot ovat Vihavaisen mielestä jopa toivottavia.
Hän ottaa esimerkiksi maastossa tapahtuvan koulutuksen, johon on nyt enemmän aikaa kuin ennen koronarajoituksia.
Pidempi palvelusjakso voi hänen mukaansa syventää koulutusta, kun taas palvelusjaksoa seuraava viikon vapaa voi auttaa paremmin palautumaan rasituksista.
– Se voi auttaa myös paremmin sopeutumaan armeijapalvelukseen, Vihavainen arvelee.