Koronanäytteenotto ja -jäljitys ovat erittäin ruuhkautuneita Raumalla.

Tartuntoja on ollut viimeisen viikon aikana paljon, kertoo vs. ylihoitaja Marja Iisakkala Rauman terveyspalveluista.

– Positiivisen näytteen antaneet on pääsääntöisesti saatu joulun jäljiltä kontaktoitua. Mutta karanteeniin asetettaviin ollaan yhteyksissä edelleen.

Työntekijätilanne on Raumalla äärimmäisen niukka tilanteen kuormittavuuteen nähden. Lisäresurssia kaivattaisiin niin näytteenottoon, rokotuksiin kuin jäljitykseen.

– Työntekijöitä saisi olla enemmän. Varsinkin jäljittäminen laahaa tällä hetkellä Raumalla, Iisakkala sanoo.

Omikronin leviämiseen varaudutaan

Raumalla saatiin joulun alla rokotettua ihmisiä hyvin sekä jouluaattona että tapaninpäivänä.

– Rokotusprosenttia saadaan nousemaan koko ajan. Lähipäivinä rokotetaan hyvinkin paljon, Marja Iisakkala kertoo.

Perusterveydenhuollossa on havaittu koronan lisäksi jonkin verran norovirusta ja joitain influenssatapauksia. Satakunnan tilanne on influenssan suhteen kuitenkin vielä rauhallinen.

– Lähiviikkoina joudutaan varautumaan siihen, että jos omikron leviää, koronatartuntoja tulee enemmän.

Tulevan viikonlopun uudenvuoden juhlintaan Raumalla on varauduttu.

– Toivomme, että ihmiset noudattavat maskisuosituksia ja muita ohjeistuksia mitä on annettu. Ja vaikkei se vielä uuteenvuoteen vaikuta, toivomme myös, että ihmiset ottaisivat koronarokotuksia, että mahdollisimman moni saataisiin rokotettua, Iisakkala sanoo.

Lue tästä uusimmat koronauutiset Satakunnasta.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.