Kissalla on todettu ensimmäistä kertaa Suomessa koronatartunta, kertoo Ruokavirasto.
Kissa testattiin omistajan pyynnöstä, koska tämä epäili kissalla tartuntaa sairastelun takia. Kissa voi jo paremmin, eikä kissan löydöksestä seuraa viranomaistoimia, Ruokavirasto kertoo.
Virasto ohjeistaa, että jos ihminen on sairastunut koronatautiin, hän voi viedä kissansa koronatestiin, jos kissa on oireinen. Tyypilliset kissojen koronaoireet ovat hengitysteiden ja ruuansulatuksen ongelmia.
Kissanomistajan on kuitenkin ensin keskusteltava testauksesta eläinlääkärin kanssa. Tämä puolestaan joutuu keskustelemaan vielä Ruokaviraston kanssa ennen kuin testin ovet avautuvat kissalle.
Koronatestiin tuleva eläin joko rauhoitetaan tai nukutetaan toimenpiteen ajaksi.
– Sen sieraimeen tai nieluun työnnetään samantapainen tikku kuin ihmisillekin, Ruokaviraston ylitarkastaja Liisa Kaartinen kertoo.
Näytteenoton maksaa eläimen omistaja, mutta näyte tutkitaan maksutta.
Ruokaviraston mukaan koronatartuntoja on maailmalla havaittu useilla eri eläinlajeilla. Lemmikkieläimistä tartuntoja on raportoitu lähinnä koirilla ja kissoilla.
Kaartisen mukaan kissaeläimet ovat esimerkiksi koiria herkempiä koronaviruksen aiheuttamalle taudille. Lemmikeistä myös etenkin fretit ovat erityisen korkeassa sairastumisriskissä.
Taudin tarttumineen lemmikkeihin harvinaista
Tämänhetkisen tiedon perusteella koronaviruksen tarttuminen lemmikkieläimiin on hyvin harvinaista eikä näillä tartunnoilla vaikuta olevan merkitystä COVID-19-taudin leviämisessä.
– Epäilyjä on ollut Suomessa vain yksittäisiä. Yleistä tartunnan saaminen ei ole, mutta mahdollista kyllä, ylitarkastaja Liisa Kaartinen kertoo.
Ihmisten rokottaminen tautia vastaan suojaa myös tartunnalle alttiita eläimiä, kun viruksen kierto ihmisissä vähenee.
Mihin tahansa infektiotautiin sairastuneen henkilön on hyvä välttää eläinten tarpeetonta käsittelyä ja pestä kädet huolellisesti aina esimerkiksi ennen lemmikkien ruokien käsittelyä.
Kaartisen mukaan tartunnat tapahtuvat todennäköisimmin tilanteissa, joissa oireinen ihminen on lähietäisyydellä eläimestä ja esimerkiksi yskii tai aivastelee.
– Sairastuneena olisi erittäin hyvä pitää etäisyyttä lemmikkiin, hän toteaa.
Helsingin Sanomat kertoi joulukuun puolivälissä, että vantaalaisnainen löysi kissaltaan koronatartunnan kotitestin avulla. Ilta-Sanomien mukaan kyseessä on sama katti.
Juttua päivitetty 28.12. kello 13.05 ylitarkastaja Liisa Kaartisen kommenteilla.
Juttua päivitetty 28.12 kello 15.09: Kyseessä on sama kissa kuin Helsingin Sanomien jutussa joulukuun puolivälissä.
Lue myös:
Korona on sairastuttanut myös eläimiä lumileopardeista fretteihin – jos lemmikkikodissasi on koronaa, huomioi ainakin nämä varotoimet