Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 58 uudesta koronatartunnasta. Tämä on selvästi vähemmän kuin useina viime päivinä.

Myös ensimmäiset uuden, omikron-muunnoksen aiheuttamat koronatartunnat varmistettiin Pirkanmaalla.

– Eilen on tullut ensimmäiset laboratoriovarmistukset Pirkanmaalle, mutta on aivan ilmeistä, että omikron-tapauksia on jo enemmänkin, kertoo johtajaylilääkäri Juhani Sand sähköpostiviestissä.

Joulun aikaan Pirkanmaalla todettiin keskimäärin vajaat 300 koronatartuntaa päivässä. Joulun luvut olivat suurempia kuin koskaan aiemmin epidemian aikana.

Sairaalahoidon tarve ei ole kasvanut samassa tahdissa kuin tartuntojen määrä.

Uudet, tiukat koronarajoitukset tulivat voimaan Pirkanmaalla lauantaina. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä kertoo tiistaina iltapäivällä koronatilanteesta tiedotustilaisuudessa. Tilaisuutta voi seurata suorana Ylen nettisivuilla.

Lue lisää:

Koronaviruksen omikron-muunnosta löytyi ensimmäistä kertaa Pirkanmaalta – johtajaylilääkäri: "Tapauksia on jo enemmänkin"

Tehohoidon professori Matti Reinikainen: Tehohoidon tilanne on hyvin hallinnassa – epidemia painottuu Etelä-Suomeen

Pääsenkö konserttiin, kirjastoon tai uimaan? Katso tästä alueesi tuoreimmat koronarajoitukset – tiukennuksia luvassa monin paikoin