Jyväskylän kaupunki kiristää erityisesti aikuisiin kohdistuvia koronarajoituksia tästä päivästä alkaen tammikuun 16. päivään saakka.

Kaupungin sisäliikuntatilat suljetaan yli 18-vuotiailta. Kaupunki keskeyttää myös omat liikuntaryhmänsä.

Alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset jatkuvat lähes normaalisti. Tauolle jäävät kuitenkin alle 18-vuotiaiden pelit, leirit, ottelut ja kilpailut.

Kun sisäliikuntapaikat ja ryhmäliikunta avataan uudelleen tammikuussa, niissä vaaditaan koronapassia ja henkilöllisyystodistusta. Koronapassivaatimus koskee yli 16-vuotiaita.

Jyväskylä laajentaa tästä päivästä alkaen koronapassin käyttöä museoihin ja vähäisen riskin yleisötilaisuuksiin kirjastoissa.

Kirjastojen toimintaa rajoitetaan siten, että omatoimikirjastot ja yleiset oleskelutilat pidetään kiinni 16. tammikuuta asti.

Uimahallit ovat käytössä koronapassin avulla, mutta niissäkin yli 18-vuotiaiden ryhmäliikunta on tauolla huippu-urheilua lukuunottamatta.

Lisäksi koronapassi tulee käyttöön yksilöurheilupaikoilla, kuten kaupungin kuntosaleilla. Ulkoliikunta kaupungin ulkoliikuntapaikoilla jatkuu normaalisti.

Jyväskylä kehottaa välttämään turhaa oleskelua liikuntapaikoilla, pukutiloissa ja eteistiloissa. Liikuntapaikoilla tulee myös muistaa turvavälit, laaja maskisuositus ja hyvä käsihygienia.

Laajan maskisuositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita julkisissa tiloissa sekä joukkoliikenteessä. Julkisia tiloja ovat muun muassa kaupungin liikuntapalvelujen sisä- ja ulkoliikuntapaikat.

Kaupunki suosittelee lisäksi, että yksityistilaisuuksia järjestettäisiin enintään 20 hengen osallistujamäärällä.

Jyväskylässä voimassa olevat suositukset ja rajoitukset voi tarkistaa kaupungin nettisivuilta.

28.12.2021 klo 11:04: Tarkennettu kirjastoja koskevaa koronapassivaatimusta: passivaatimus koskee kirjastossa järjestettäviä yleisötilaisuuksia.