Koronarokotukset etenivät Satakunnassa myös joulun aikana. Porissa jaettiin tapaninpäivänä rokotteita popup-tilaisuudessa Puuvillassa.

Puuvillan terveysaseman ulkopuolelle muodostui aamulla kymmenen aikaan satojen metrien jonot, kun ihmiset tulivat odottamaan koronarokotetta. Jonotusaika jopa yli kolme tuntia ja pakkasta 10–15 astetta.

Perusturvan terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto kertoo, että koronarokotuksia jaettiin 810 kappaletta. Nämä olivat pääosin kolmosannoksia. Lisäksi pistettiin sata influenssarokotetta.

Matalahko rokotekattavuus

Satakunnan rokotekattavuus on ollut jonkin verran matalampi kuin koko Suomessa. Sairaanhoitopiiri on kannustanut ihmisiä hakemaan rokotteita pikavauhtia.

Porin perusturva järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut eli myös rokotukset porilaisille, ulvilalaisille ja merikarvialaisille.

Lue tästä uusimmat koronauutiset Satakunnasta.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.