Espoo on ensimmäisenä kuntana pyytänyt Puolustusvoimilta virka-apua koronarokotusten järjestämiseksi.

Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Virka-apupyynnön syynä oli uuden, tiistaina avattavan rokotuspisteen rakentaminen Espoon keskukseen.

Espoon terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen kertoo, että virka-apu koskee kuljetuksia, materiaalin käsittelyä ja rokotuksiin liittyvän kaluston siirtämistä paikalle.

– Olemme hyvin nopeasti lisäämässä rokotuksia, ja meillä avautuu iso rokotuspiste. Meillä on tilapäisesti poikkeava tarve erilaisille tukitoimille. Päädyimme pyytämään virka-apua näihin tehtäviin, joissa meillä ei joulun välipäivinä ole riittävää resurssia, Paananen kertoo Uutissuomalaiselle.

Pääesikunnan mukaan muita virka-apupyyntöjä ei ole tiedossa. Puolustusvoimat on kuitenkin varautunut virka-avun antamiseen koronatilanteen jälleen pahennuttua.

Maaliskuussa Vantaa pyysi Puolustusvoimilta virka-apua ruuhkautuneeseen tartunnanjäljitykseen.