Siun sote lyhentää toisen ja kolmannen koronarokotteen välistä aikaa. Riskiryhmiin kuuluvien 18-59-vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden perusterveiden rokotusväli on nyt kolme kuukautta, kun se aiemmin oli puoli vuotta.

Koronatilanne huononee maakunnassa nopeasti, ja Siun sote kertoo lisänneensä rokotuskapasiteettia merkittävästi, jotta riskiryhmät saataisiin rokotettua. Tällä viikolla kolmansia rokotteita on jaossa maakunnan rokotuspisteillä 4 000 kappaletta.

Tarjolla on Siun soten mukaan eniten Modernan rokotetta.

– Modernan rokote nostaa tutkimuksissa vasta-ainetasoa jopa muita rokotteita paremmin ja sitä voidaan suositella, vaikka 1. ja 2. annos on annettu toisella valmisteella, sanoo infektioylilääkäri Jennifer Sieberns Siun soten tiedotteessa.

THL:n tutkimuksen perusteella Suomessa käytössä olevat koronarokotteet suojaavat jo kahden annoksen jälkeen erinomaisesti sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta kuuden kuukauden ajan toisesta annoksesta.

– Omikronmuunnos pystyy kuitenkin väistämään suojaa paremmin, joten nyt on tärkeä ottaa tehoste-annos, jotta vasta-aineiden määrä nousee mahdollisimman korkealle tasolle, Sieberns toteaa.

Joensuussa järjestetään keskiviikkona ja torstaina 29. ja 30. joulukuuta 18–59-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien ja 60–69-vuotiaiden perusterveiden massarokotukset, joissa annetaan ainoastaan 3. annoksia.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.