Keuruun kaupunginvaltuusto kokoontui seminaariin hotelli Keurusselälle jouluviikon tiistaina. Myös muutamalla hotellin työntekijällä on koronaoireita.
Valtuustoseminaarin jäljiltä voi ilmetä koronatartuntoja enemmänkin, sillä Keuruun kaupunki kertoi viikonloppuna, että moni oireileva vielä odotti pääsyä koronatestiin.
Kaupunki kehottaa kaikkia valtuustoseminaariin osallistuneita tai Hotelli Keurusselällä viime viikon tiistaina käyneitä tarkkailemaan oloaan ja hakeutumaan koronatestiin, jos oireita ilmenee.
Myös kaupunginjohtaja Noora Pajari on saanut tartunnan, kertoo Keskisuomalainen. Oireina on kuumetta ja kurkkukipua, hän toteaa lehdessä.
Kaupunginjohtaja Pajari sanoo Keskisuomalaisessa tehneensä kotitestin, joka osoittautui positiiviseksi. Virallisen testituloksen on hänen mukaansa saanut muutama osallistuja.
Noora Pajarin mukaan Keuruun valtuustoseminaarissa käytössä olivat käsidesit ja suojamaskit.