Joulurauhan julistus

Suomi on hiljentynyt joulunviettoon.

Turussa julistettiin joulurauha puolenpäivän aikaan. Joulurauhan julisti Brinkkalan talon parvekkeelta Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.

Joulurauha julistettiin Turun Vanhalla Suurtorilla ilman yleisöä. Syynä tähän ovat koronarajoitukset. Myös viime vuonna joulurauha julistettiin ilman yleisöä.

Joulurauhan julistus on Suomessa vanha perinne. Joulurauha julistettiin Turussa 1. kerran jo 1300-luvulla. Joulurauhan julistus tuli suorana lähetyksenä radiosta 1. kerran vuonna 1935.

Euroopan koronarajoitukset

Monissa Euroopan maissa koronarajoitukset vaikuttavat joulun ja uudenvuoden viettoon.

Italiassa ja Kreikassa pitää taas käyttää kasvomaskia. Italiassa maskipakko on julkisissa paikoissa. Kreikassa maskia pitää käyttää myös juhlissa, jotka ovat sisällä.

Liettuassa koronapassia vaaditaan huoltoasemilla, jos pysähdys kestää yli 15 minuuttia. Lisäksi Liettuan parlamentin jäsenten pitää ottaa koronarokotus.

Italiassa on tällä viikolla peruttu juhlat ja suljettu yökerhot tammikuuhun asti. Skotlannissa yökerhot suljetaan ensi viikolla ja ne ovat kiinni ainakin uudenvuodenaattoon asti. Ruotsissa otettiin torstaina käyttöön uusia koronarajoituksia.

Ranskassa ja Britanniassa ilmoitettiin ennätysmäärä uusia koronatartuntoja. Myös Suomessa uusia koronatartuntoja on taas ennätysmäärä.

Filippiinien myrskytuhot

YK kerää rahaa Filippiineille. Filippiinit kärsii myrskyn tuhoista.

YK:n tavoitteena on kerätä rahaa 100 miljoonaa euroa. Rahaa tarvitaan esimerkiksi puhtaaseen juomaveteen ja terveydenhuoltoon.

Kova myrsky aiheutti tuhoa Filippiineillä viime viikolla. Ainakin 375 ihmistä kuoli. Tuhansien ihmisten koti tuhoutui. Myrskystä kärsi yli 500 000 ihmistä.

Selkouutiset toivottaa kaikille rauhallista ja mukavaa joulua!