Koronarokotukset laajenevat alkuvuodesta Seinäjoella, kun uusi rokotusklinikka aukeaa Seinäjoki Areenalla. Ensin rokotusklinikalla annetaan kolmosrokotetta vielä riskiryhmille ja yli 60-vuotiaille, minkä jälkeen alkaa ajanvaraus muille.
Tällä hetkellä ajanvaraus on auki 5-12-vuotiaille riskiryhmille. Alkuvuoden aikana rokotuksiin pääsevät myös muut 5-12-vuotiaat ajanvarauksen kautta. Suunnitteilla on myös walk in -päiviä, ilman ajanvarausta. Tällä kertaa kouluikäisten rokotuksia ei järjestetä kouluilla, vaan Areenan rokotusklinikalla.
Toisen ja kolmannen rokotuksen väli lyhenee Seinäjoella myös alkuvuodesta. Ensin rokotetaan vielä yli 60-vuotiaita ja riskiryhmiä (5.1.), mutta sen jälkeen avataan ajanvaraus myös muille.
– Tärkeintä on kuitenkin saada ensin rokotettua riskiryhmät ja yli 60-vuotiaat, joilla on isompi riski joutua sairaalahoitoon koronatartunnan takia, sanoo Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä.
Seinäjoen kaupunki on rekrytoinut 5 työntekijää uudelle rokotusklinikalle. Perä on tyytyväinen ja iloitsee siitä, että terveyskeskuksen työntekijät pääsevät nyt tekemään omia töitään koronarokotusten sijaan.
Rokotusklinikka vie myös jonot ja ruuhkat pois sairaalanmäeltä. Ruuhkat tasaantuvat todennäköisesti myös siksi, että rokotuksia voidaan nyt antaa päivittäin ajanvarauksella. Myös walk in -tapahtumia aiotaan toki vielä järjestää.
Lue myös: Rokotustapahtumaan tulvi väkeä jonoksi asti Seinäjoella – suosion takia järjestetään ylimääräinen rokotuspäivä lauantaina
Seinäjoen koronarokotustapahtumaan soljui ihmisiä tasaisena virtana, mutta ruuhkilta vältyttiin – noin 3 500 haki rokotuksen aakkosjärjestyksen mukaan ajoitetussa tilaisuudessa