Lumikuningatar-jääshow siirtyy Pirkanmaan uusien koronarajoitusten vuoksi vuodenvaihteeseen 2022–2023. Lumikuningattaren maailmanensi-illan oli tarkoitus olla Tampereen uudella areenalla 1. tammikuuta 2022. Aluehallintovirasto kielsi kuitenkin torstaina kaikki yleisötapahtumat Pirkanmaalla.

Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia. Uusien koronarajoitusten vuoksi Lumikuningatar-jääshow joudutaan siirtämään vuodella eteenpäin.

Taitoluistelua, tanssia, esittävää taidetta ja jääkiekkoa yhdistävä suurtuotanto on ollut työn alla jo useamman vuoden ajan. Valmisteluja tehtiin täysillä aivan maaliviivalle saakka. Työryhmässä oli yli 400 ihmistä.

– Siirto näin lähellä ensi-iltaa on erityisesti esiintyjille kova henkinen isku, ja joitakin tehtyjä taloudellisia panostuksia emme saa takaisin. Meille ja koko tapahtuma-alalle kuluva pandemia-aika on ollut haastava, siksi jokaisella ensi vuoteen siirtyvällä lippuvarauksella on merkitystä, Tampere-talon toimitusjohtaja ja Lumikuningattaren tuottaja Paulina Ahokas kertoo tiedotteessa.

Esitystä valmisteltiin viimeiseen asti

Jäällä piti nähdä 53 luistelijaa, tanssijaa ja jääkiekkoilijaa. Taitoluistelija Kiira Korpi oli valmistautunut Lumikuningattaren nimirooliin.

– Itseäni harmittaa älyttömän paljon, että esitykset joudutaan siirtämään, koska olemme treenanneet ahkerasti. Esityksestä on tulossa uskomattoman koskettava, jännittävä ja näyttävä, Korpi kertoo tiedotteessa.

Mukana on tunnettuja kiekkoilija kuten Marko Anttila, Niklas Hagman, Jenni Hiirikoski ja Pekka Saravo.

Luistelupuolelta puolestaan show'ssa ovat mukana esimerkiksi Laura Lepistö, Susanna Rahkamo ja Petri Kokko.

Maailmanluokan esityksessä nähdään myös suuri joukko kansainvälisiä luistelutähtiä. Yksi heistä on Kain roolin harjoitellut espanjalainen taitoluistelija Felipe Montoya.

Ostetut liput käyvät sellaisenaan esityksen uuteen ajankohtaan.

Jos uudet ajankohdat eivät sovi, asiakas voi vaihtaa liput toiseen Lumikuningattaren näytökseen, Tampere-talon lahjakorttiin tai hakea lippurahoja takaisin 28. helmikuuta 2022 mennessä.

Lue lisää:

Nyt se on selvää: Pirkanmaalle tulee muuta Suomea tiukemmat ja pidemmät rajoitukset

Kiira Korpi palaa jäälle pahana Lumikuningattarena, mutta siviilissä taitoluistelija on onnellisesti rakastunut Pekkaan

Jokeri-kapteeni Marko Anttila tähdittää Lumikuningatar-jääshowta taitoluistelijoiden kanssa – katso videolta, miten "Mörkö" taipuu vaakaan