Kymenlaakson koronatilanne on kehittynyt tällä viikolla jälleen huolestuttavaan suuntaan. Maakunnassa on viimeisen vuorokauden aikana löytynyt 64 positiivista koronaviruksen testinäytettä. Se on alueen suurin päiväkohtainen tartuntaluku tähän mennessä.
Sairaalahoidossa on neljä koronaviruspotilasta.
Kymenlaaksossa vahvistui ensimmäinen koronaviruksen omikron-muunnos viime viikon lopulla. Omikroniin viittaavan löydöksen osuus oli toissa viikolla noin 11 prosenttia ja viime viikolla 23,5 prosenttia näytteistä. Tämä kertoo siitä, että virusmuunnos leviää nopeasti.
Koronatartuntoja esiintyy koko maakunnan alueella. Tartunnanjäljitys on kuormittunut, ja yhteydenottojen viive voi olla tällä viikolla parikin päivää.
Toinen joulu koronapandemian aikana
Keskiviikkona kokoontunut alueellinen koronakoordinaatioryhmä kehottaa kaikkia kymenlaaksolaisia noudattamaan suosituksia ja rajoituksia sekä turvalliseen joulunviettoon.
Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa muistuttaa, että koronan torjunnan perussäännöt eli maskin käyttö, etäisyyksien pitäminen, hyvä hygienia ja sosiaalisten kontaktien minimointi pätevät edelleen. Matkustamista ulkomaille tai Suomen sisällä Mäntymää ei suosittele.
– Joulua on hyvä viettää perhepiirissä eikä kokoontua suurella koko suvun joukolla yhteen. Ei ole haittaa, jos kaupasta tai apteekista ostettavia koronan pikatestejä käyttää apuna vaikkapa tilanteissa, joissa suvun nuoret saapuvat joulunviettoon, Marja-Liisa Mäntymaa kertoo Kymsoten tiedotteessa.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.