Myös joulun aikaan on mahdollista saada koronarokotus Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueella.

Kuntayhtymä Essote kertoo järjestävänsä Tapanin tansseille vaihtoehtoa, kun tapaninpäivänä 26. päivä Mikkelin keskussairaalalla järjestetään iso rokotustapahtuma.

Kolmatta koronarokoteannosta annetaan Etelä-Savossa jo kaikille 18 vuotta täyttäneille, jos edellisestä annoksesta on kulunut vähintään neljä kuukautta.

Vuonna 1942 ja sitä ennen syntyneet voivat saapua kolmannelle rokotteelle ilman ajanvarausta rokotuspisteiden aukioloaikojen mukaan.

Muiden tulee varata aika kolmannelle rokotteelle.

Rokotusväli lyhimmillään kaksi kuukautta

Koko Essotessa otetaan käyttöön lyhennetyt rokotevälit. Taustalla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositukset.

Jatkossa kaikille 18-vuotta täyttäneille ja alle 60-vuotiaille voidana antaa koronarokote vähintään neljä kuukautta toisen annoksen saamisesta.

Sen sijaan kaikille 60 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille voidaan antaa kolmas koronarokote jo kolmen kuukauden jälkeen toisen annoksen saamisesta.

Vakavaa immuunipuutosta sairastaville 12-vuotta täyttäneille koronarokoteväli on kaikista lyhyin. He voivat saada rokotteen jo kaksi kuukautta jälkeen toisen annoksen saamisesta

Lisäys 23.12. klo 7.13. Lisätty tietoa uusista suosituksista koskien rokotusvälejä.