Koronaviruksen omikron-muunnos löydettiin ensimmäisenä Etelä-Afrikassa, Gautengin maakunnassa. Virustutkijat seuraavat tarkoin taudin etenemistä alueella. Vaikka tieteellinen tieto on vielä riittämätöntä, Gautengista näyttää kuuluvan myönteisiä uutisia.

Gauteng on Etelä-Afrikan väkirikkain maakunta. Siellä asuu 12 miljoonaa ihmistä. Gautengiin kuuluvat muun muassa Johannesburgin ja Pretorian suurkaupungit.

Koronatartuntojen määrä räjähti Gautengissa marraskuun puolivälissä. Rekisteröityjä tartuntoja oli päivässä keskimäärin 10 000, ja niistä 90 prosenttia omikron-muunnosta. Huippu koettiin joulukuun 12. päivä, jolloin tapauksia oli 16 000, kertoo uutiskanava ABC.

Nyt tapausmäärät ovat laskeneet puoleen.

– Olemme todenneet, että tämä [tapausmäärän lasku] on jatkunut yli viikon ja uskomme päässeemme huipun yli, sanoo uutistoimisto Reutersille Etelä-Afrikan tarttuvien tautien tutkimusinstituutin NICD:n johtoon kuuluva tohtori Michelle Groome. Myös positiivisten testitulosten osuus on laskenut.

Groome muistuttaa, että tietoa on vasta lyhyeltä ajalta. Lähestyvät joululomat saattavat myös vaikuttaa testaamismääriin.

Tässä vaiheessa omikronin vaikutukset ovat kuitenkin olleet Etelä-Afrikassa pelättyä vähäisemmät. Potilaiden määrä sairaaloissa on toki noussut, mutta vähemmän kuin aikaisempien kolmen tautiaallon aikana.

Tartunnan saaneista sairaalaan on päätynyt 5,7 prosenttia, kun aiemmin luku oli 13 prosenttia.

Aiempien tautiaaltojen aikana sairaalaan joutuneista menehtyi 19 prosenttia, mutta nyt luku on laskenut 5,6 prosenttiin.

Sairaalassa potilaat tarvitsevat harvemmin lisähappea ja viipyvät sairaaloissa lyhyemmän ajan, kertoo NICD:n kansanterveyden asiantuntija Waasila Jassat.

Marraskuun 7. päivän ja joulukuun 18. päivän välisenä aikana 87 prosenttia COVID-19-tautiin kuolleista eteläafrikkalaisista oli joko täysin rokottamattomia tai he olivat saaneet vasta yhden rokoteannoksen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lue lisää:

ABC News: Case drop may show South Africa's omicron peak has passed

Ylen koronauutisten päivittyvä seuranta