Omikron-virusmuunnos on levinnyt nopeasti Kymenlaaksossa.
Kymsoten mukaan tällä hetkellä jopa kolmasosa koronanäytteistä on sisältänyt omikroniin viittavaan SGTF-löydöksen. Ensimmäinen omikrontapaus varmistui Kymenlaaksossa viime viikon lopulla.
Omikroniin viittaavan löydöksen osuus oli toissa viikolla noin 11 prosenttia ja viime viikolla 23,5 prosenttia näytteistä. Tämä kertoo siitä, että virusmuunnos leviää nopeasti.
– Kaksi rokoteannosta suojaa nykykäsityksen mukaan myös omikronin vakavalta muodolta, kolme annosta hyvin tartunnaltakin. Tartuntasuoja kahden annoksen jälkeen on heikompi kuin aikaisempien varianttien kohdalla, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo Kymsoten tiedotteessa.
Koronatartuntoja esiintyy koko maakunnan alueella. Eniten tartuntoja on suurimmissa kaupungeissa Kouvolassa ja Kotkassa.
Ryhmäharrastuksiin pitkä joulutauko
Kymenlaakson alueellinen koronaryhmä on antanut uuden suosituksen, joka koskee ryhmäharrastustoimintaa.
Ryhmä suosittelee, että kaikessa ryhmäharrastustoiminnassa jatkettaisiin joulutaukoa loppiaisen jälkeiselle viikolle eli 10. tammikuuta 2022 asti.
Alueella on jo voimassa esimerkiksi etätyösuositus ja vahva maskisuositus kaikille 12 vuotta täyttäneille sisätiloissa ja ruuhkaisissa ulkotiloissa.
Koronaryhmä myös suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tartuntatautilain pykälän 58d käyttöönottoa. Pykälän mukaan tilojen käyttö on järjestettävä siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien ja seurueiden lähikontakstin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Tämän voi tehdä esimerkiksi rajoittamalla asiakasmäärää tai tekemällä tilajärjestelyjä.
Kymenlaaksossa on tällä hetkellä voimassa aluehallintoviraston rajoituspäätös, joka kieltää yli 50 henkilön yleisötilaisuudet sisätiloissa 12. tammikuuta asti. Rajoituksen voi kiertää käyttämällä koronapassia.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.