LAB-ammattikorkeakoulu siirtyy valtaosin etäopetukseen 16. tammikuuta asti.
Hallituksen linjauksen mukaisesti suositus ei koske kuitenkaan välttämätöntä lähiopetusta.
– Lähiopetus jatkuu esimerkiksi laboratorio- ja pajatyöskentelyä vaativissa opinnoissa, sanoo LAB:in rehtori ja toimitusjohtaja Turo Kilpeläinen.
Joulutauon ajaksi kampus hiljenee muutenkin, kertoo Kilpeläinen.
Ensi vuoden alussa aloittavat uudet opiskelijat perehdytetään etänä, mutta kampukseen pääsee tutustumaan pienryhmissä.
LAB-ammattikorkeakoulu on kampukset Lahdessa ja Lappeenrannassa. Opiskelijoita on yli 8 500. Opettajia ja TKI-asiantuntijoita yhteensä noin 500.