Helsinkiläinen kuusihenkinen Lynchin perhe oli keskiviikkona puoliltapäivin menossa sisäleikkipuistoon joululoman alkamisen kunniaksi.

Hallituksen tiistaina ilmoittamat uudet rajoitukset harmittavat perheen äitiä Jessica Lynchiä.

– Toisaalta ymmärrän [rajoitusten asettamisen], kun on tullut lisää tartuntoja, mutta harmittaahan se, kun menee taas takapakkia ja tulee lisää rajoituksia, Jessica Lynch sanoo.

Nopeasti pahenevan koronatilanteen takia ravintolat menevät kiinni aikaisemmin jouluaatosta lähtien, koronapassi otetaan väliaikaisesti osittain pois käytöstä ja korkeakouluja suositellaan jäämään etäopetukseen.

Lynchin perheen joulun viettoon rajoitusten kiristäminen ei vaikuta. Perhe teki jo aikaisemmin päätöksen, että tässä epävarmassa koronatilanteessa ei kannata lähteä sukuloimaan Irlantiin.

– Olimme joka tapauksessa viettämässä joulua ihan vain oman perheen kesken, sanoo Jessica Lynch.

Tämä voi olla perheelle viimeinen kerta sisäleikkipuistossa taas hetkeen.

– Tänään loppui koulu, joten halusin lapsille vähän jotain kivaa ennen kuin kaikki menee taas kiinni, sanoo Jessica Lynch.

Koronapassi karkotti monen salibandytreeneistä

Kihniöläiseltä Juho Westerholmilta löytyy ymmärrystä rajoituksia kohtaan, vaikka uuden vuoden juhlien peruuntuminen harmittaa.

– Oishan se hienoa vetää kavereiden kanssa iltamyöhään asti uutenavuotena. Vähän se on harmin paikka, sanoo Westerholm.

Koronarajoitukset ovat näkyneet Westerholmin salibandyharrastuksessa jo syksyn mittaan. Koronapassin käyttöönotto salibandytreeneissä johti siihen, että moni joukkueen jäsen lopetti harrastuksen.

Myös pelejä on jouduttu siirtämään ja perumaan, minkä vuoksi kaudet ovat olleet katkonaisia.

– Onhan se harmi, että harrastaminen lakkautuu.