Kuopion yrittäjien puheenjohtaja, ravintolayrittäjä Janne Seppälä arvostelee kovin sanoin hallituksen päätöstä koronarajoitusten kiristämisestä.

Jouluaatosta lähtien anniskelu on lopetettava ravintoloissa iltayhdeksältä ja ovet suljettava kymmeneltä. Rajoitusta ei voi välttää koronapassilla.

Tiistaista 28. joulukuuta alkaen kolmen viikon ajan ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 17 ja suljettava ovensa kello 18. Ruokaravintolat voivat kuitenkin olla auki koronapassilla vielä iltakuudesta kahdeksaan saakka, mutta anniskelua ei sallita.

Kuopion yrittäjien puheenjohtaja Janne Seppälä pitää ravintoloihin kohdistuvien rajoitustoimien perusteita pätemättöminä. Hänen mukaansa koulujen joululoma hillitsee koronan leviämistä enemmän kuin ravintolarajoitukset.

– Tartunnoista ylivoimaisesti suurin osa on nuorilla ja lapsilla ja he jäävät joululomalle. Kun he eivät kohtaa toisiaan, se tulee laskemaan tartuntalukuja niin paljon, ettei ravintolarajoituksilla ole mitään merkitystä, sanoo Seppälä.

Rajoitusten voimaan tulo johtaa henkilökunnan lomautuksiin.

– Meillä ja koko alalla joululahjaksi rysähtää lomautuslappu kouraan isolle osalle siitä väestä, joka ei ole vielä paennut ravintola-alalta tämän pandemian aikana.

Seppälä muistuttaa, että ravintola-alalle joulukuu olisi vielä ollut hyvää aikaa ja uudenvuoden jälkeen myynti hiljenee etenkin tammikuun ajaksi.