Hallitus on tiukentanut koronatoimiaan, ja esimerkiksi rajoilla aletaan vaatia kaikilta negatiivista koronatestitodistusta. Tähän saakka rajatarkastuksissa on keskitytty rokotustodistuksiin, ja jos sitä ei ole ollut, on pitänyt näyttää negatiivinen testitulos.

Rajoilla tehdään myös koronatestejä. Esimerkiksi Kuhmossa Vartiuksen rajavartioasemalla tehtiin viime viikolla noin 470 koronatestiä maahantulijoille, joista yhdellä todettiin tartunta.

Kaikkiaan Kainuussa todettiin viime viikolla 77 tartuntaa, mikä on lähes 20 vähemmän kuin edellisellä viikolla. Noin kolmannes tartunnoista todetaan nyt alle 20-vuotiailla.

Hallituksen päätös tiukentaa ravintoloiden aukioloaikoja ja paikkamääriä ei toistaiseksi vaikuta Kainuussa. Kainuu on epidemian perustasolla, joten maakunnassa ei ole erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin.

Juttua päivitetty 23.12.2021 klo 12.19: Korjattu, että ravintolarajoitukset eivät toistaiseksi koske Kainuuta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.