Israelissa aletaan tarjota neljättä koronarokoteannosta muun muassa yli 60-vuotiaille ja terveydenhoitoalalla työskenteleville ihmisille, kertoo maan pääministeri Naftali Bennett.

Tarkoituksena on hidastaa koronaviruksen omikronmuunnoksen leviämistä. Hallinnon lehdistöedustajan mukaan Israel on maailman ensimmäinen neljättä rokoteannosta tarjoava valtio.

Terveysviranomaisten täytyy vielä virallisesti hyväksyä päätös neljännen rokoteannoksen jakelusta. Siitä huolimatta Bennett kehotti israelilaisia ottamaan neljännen annoksen mahdollisimman pian.

– Viestini on: älkää tuhlatko aikaa. Menkää ottamaan rokote, Bennett sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Israel on asettanut myös matkustuskieltoja esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Italiaan viruksen leviämisen estämiseksi.

Terveysministeriö sanoi tiistaina, että Israelissa on havaittu ainakin 340 omikrontapausta.

Israelilainen sairaala vahvisti tiistaina maan ensimmäisen omikroniin liittyvän kuolemantapauksen. Sairaalan mukaan omikrontartunnan saanut ja myöhemmin kuollut kuusikymppinen potilas kärsi useista vakavista sairauksista.