Yksityiset työterveysyritykset otetaan mukaan rokotustyöhön Pohjanmaan hyvinvointialueella ensi vuonna.
Julkinen terveydenhuolto rokottaa tällä hetkellä ensimmäisiä, toisia sekä kolmansia annoksia. Kolmansia rokotteita kohdennetaan tällä hetkellä julkisessa terveydenhuollossa ensisijaisesti ikääntyneille ja riskiryhmiin kuuluville.
Työterveyshuolto aloittaa ensisijaisesti kolmansien rokotuksien antamisen vuoden 2022 puolella, mutta myös ensimmäisiä ja toisia annoksia voidaan antaa siellä.
– Kaikkein tärkein rokottamisen kohde ovat ne, joilla ei ole vielä yhdenkään rokotteen tuomaa suojaa. Myös riskiryhmien kolmannet rokotteet ovat etusijalla, sanoo Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Peter Nieminen.
Etenkin joulun aikana alueen rokotuksissa voi ruuhkaa, sillä monet todennäköisesti haluaisivat hakeutua rokotukseen ollessaan vapaalla. Perusterveet henkilöt, joilla on kahden rokotteen tuoma suoja, voivat odottaa Niemisen mukaan kolmatta rokoteannosta vuodenvaihteen yli.
– Kaksi rokoteannosta antaa jo hyvän suojan vakavaa sairastumista vastaan. Tärkeintä on noudattaa suosituksia, eli hyvää käsihygieniaa, käyttää kasvomaskeja, välttää tungoksia ja pitää suojaetäisyksiä rokotussuojasta huolimatta tässä tilanteessa, Nieminen toteaa.
Suuri osa työterveysyrityksistä mukana rokottamassa
Koronarokotuksissa noudatetaan valtakunnallisia THL:n ohjeita.
– Yritämme kaikin tavoin saada nopeutettua rokottamista, että niin moni kuin mahdollista välttyisi vakavalta sairastumiselta, Nieminen kertoo.
Suuri osa alueen työterveysyrityksistä osallistuu ”rokotustalkoisiin” vuoden 2022 alusta alkaen.
– On erittäin hienoa, että alueen työterveyshuollon yritykset ovat suhtautuvat positiivisesti rokotustyöhön osallistumiseen. Tämä on suuri apu julkiselle terveydenhuollolle, sanoo Peter Nieminen.
Ainakin nykytilanteessa rokottaminen riippuu Niemisen mukaan työnantajan ja työterveysyrityksen välisestä sopimuksesta.
– Saat lisätietoa ensi sijassa omalta työnantajaltasi. Epäselvissä tilanteissa ja muuten tarvittaessa voi olla myös yhteydessä omaan työterveyshuoltoon, sanoo Peter Nieminen.
5–11-vuotiaita rokotetaan pääsääntöisesti vasta ensi vuonna
Ensimmäiset lapsille tarkoitetun Comirnaty-rokotteet ovat saapuneet Pohjanmaalle. Ensimmäiset rokotteet annetaan riskiryhmiin kuuluville lapsille.
Rokotteen saa, mikäli kärsii esimerkiksi 1 ja 2 diabeteksesta, kroonisesta munuaissairaudesta tai säännöllistä lääkitystä vaativasta astmasta.
– Odotamme valtakunnallisia suosituksia ja muutosta rokoteasetukseen, ennen kuin aloitamme koko ikäryhmän rokottamisen, sanoo Peter Nieminen.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.