Helsinkiläinen Marita Bärlund on asunut omassa asunnossaan Helsingin Kannelmäessä Rumpupolun palvelutalossa 18 vuotta. Viime vuosi oli yksi raskaimmista. Bärlund myöntää, että välillä on ollut yksinäistä.

– Koronavirus on vaikuttanut ihan kaikkiin. On vain tämä sisällä olo, se on kurjaa, Bärlund kertoo.

Pahin oli vuoden 2020 kevät. Silloin meni kuukausia ilman, että sai tavata läheisiä, ja ylipäänsä ketään.

– Monta kertaa päivässä puhuttiin toki puhelimessa, kertoo Bärlundin luona vieraileva tytär Eija Bärlund-Toivonen.

Tänä jouluna vierailijat ovat tervetulleita. Läheisiä saa tulla tapaamaan, kunhan on varovainen, kerrotaan suurimpien kaupunkien hoito- ja hoivakodeista eri puolella Suomea.

Yle kysyi asiaa myös suurimmilta hoivayrityksiltä Esperi Carelta, Mehiläiseltä ja Attendolta. Vierailijoille näytetään vihreää valoa, kunhan turvallisuudesta huolehditaan.

Ohjeistukset vaihtelevat kunnasta ja hoivakodista toiseen. Esimerkiksi Helsingissä tapaamiset tulee sopia etukäteen. Vantaalla tapaamiset ohjataan yhteisistä tiloista omiin huoneisiin, Turussa joulun yhteislaulutilaisuudet on peruttu.

Eija Bärlund-Toivonen kertoo, että tänä jouluna mummin luona syödään jouluaattona lounas, ja joulupäivänä pidetään pienet joulukahvikekkerit.

Näin hoivakodeista vastataan: Muista maski, pese kädet

Vanhuksia voi ja saa tulla katsomaan, mutta vieraan on oltava tarkkana turvavälien ja käsihygienian kanssa. Maskit pitää ottaa mukaan ja vierailulle voi tulla vain täysin terveenä. Jos nuhaoireita tai muita hengitystieoireita on, vierailu pitää jättää väliin.

Näin voi tiivistää Helsingin, Turun, Oulun ja Vantaan kaupunkien ohjeet joulunajan vierailuihin.

Turussa kaikkien hoito- ja hoivakotien asukkaat ovat saaneet kolmannen koronarokotteen, kertoo kaupungin vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualuejohtaja Sari Ahonen.

Käymään saa tulla, mutta yleisötilaisuudet ja kaikki yhteislaulutilaisuudet on peruttu.

– Vierailijoita kehotetaan lisäksi tekemään kotitesti ennen vierailua ja noudattamaan yksikössä henkilökunnan ohjeistuksia, Ahonen sanoo.

Vantaan kaupunki on kertonut ohjeistuksesta läheiskirjeissä.

– Vierailuja ei suositella tapahtuvaksi yleisissä tiloissa, vaan ensisijaisesti asukkaan omassa huoneessa tai asunnossa, vastaa Vantaan vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen.

Kevään 2020 tiukat vierailukiellot ovat historiaa. Nyt ymmäretään, että koko elämä ei ole epidemiaa ja riskien minimointia.

Tartuntatilanne voi muuttua, kerro käynnistä etukäteen

Helsingissä kaikille vierailijoille annetaan maski, jota on käytettävä koko vierailun ajan.

– Vierailijoiden määrää tai vierailun kestoa ei ole rajoitettu. Vierailuja voi olla useampia samana päivänä. Vierailulle ei saa tulla karanteenin tai omaehtoisen karanteenin aikana, eikä silloin, mikäli vierailijalla on pienimpiäkään koronavirusinfektioon sopivia oireita, sanoo Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen.

Sama linjaus on useassa hoiva-alan yrityksessä: lähtökohtaisesti käynnit ovat sallittuja, ellei paikallinen tartuntatautiviranomainen niitä erikseen kiellä.

Tartuntatilanne voi kuitenkin pahentua nopeasti paikallisestikin. Siksi ennen vierailua kannattaa olla yhteydessä henkilökuntaan.

– Koska alueellinen turvallisuustilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti, ja viranomaiset voivat asettaa erityisiä rajoituksia tai ehtoja vierailulle, niistä tulee aina ilmoittaa kotiin etukäteen. Näin henkilöstömme voi tarkentaa vierailuja koskevaa ohjeistusta kotikohtaisesti, Esperi Caren laatujohtaja Eeva Ketola.

Elämän lopputaipaleella kaikki ei ole "pelkkää epidemiaa"

Oulussa koronatilanne on ollut loppuvuodesta huono. Myös useissa hoivakodeissa on viime 2–3 viikon aikana ollut lyhyitä tartuntaketjuja ja altistumisia.

Oulussa kehotetaan lähtökohtaisesti välttämään vierailuja mahdollisuuksien mukaan. Läheiset voivat tulla käymään – mieluiten pienellä porukalla, turvavälein ja maskin kanssa.

Lisäksi vierailuja kehotetaan välttämään 10 päivää korkean riskin ulkomaanmatkan tai yleisötapahtuman jälkeen.

– Saa tulla, mutta harkintaa käyttäen, summaa Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Mäkitalo huomauttaa, että nyt osataan viime vuoteen verrattuna ymmärtää paremmin, miten iso merkitys vierailuilla ja omaisten tapaamisella voi ikäihmisille olla.

– Kaikki ei ole pelkkää epidemiaa ja riskien minimointia. Mitä lähempänä elämän lopputaivalta ollaan, sitä tärkeämpää inhimilliset näkökohdat on ottaa huomioon, Mäkitalo lisää.

Geriatri patistaa olemaan lähellä

Korona-aika on romauttanut monen vanhuksen kunnon, koska ilman omaisten käyntejä jumppa ja kävelyt ovat jääneet väliin, sanoo geriatrian erikoislääkäri Tiina Harjulehto.

Harjulehto kehottaa ihmisiä ottamaan rokotukset ja käymään vasta sen jälkeen vanhusten luona. Yksinäisyys tekee ihmisestä alavireisen.

– Uskon, että vierailut voidaan toteuttaa täysin turvallisesti, varsinkin kun vierailija on terve. Pikatestejä pidetään luotettavina, niitä kannattaa tehdä.

Harjulehto antaa moitteita siitä, että koronarajoituksia on tehty erikoissairaanhoidon ehdoilla. Lieveilmiöt ovat rajuja: vanhusten lisäksi osa nuorista voi huonosti. Hän kertoo, miten osa vanhuksista sanoo mieluummin halaavansa lapsenlapsia kuin välttelevänsä koronariskiä.

– Kannustaisin kaikkia, jotka ovat terveitä käymään hoivakodeissa, käymään vanhuksen luona ja olemaan hänen lähellään. Moni vanhuksista itse haluaa tavata ja jopa viis veisaa koronan riskeistä, Harjulehto sanoo.

Viime jouluun verrattuna on tapahtunut iso muutos, kun valtaosa ihmisistä – hoitajista ja asukkaista – on saanut rokotukset.

Tämän arvioidaan helpottavan joulua hoivakodeissa.

Helsingin hoivakodeissa oli syys–lokakuussa useita tartuntaketjuja. Kolmannen rokoteannoksen antamisen jälkeen tilanne on johtajalääkäri Laura Pikkaraisen mukaan selvästi parempi.

– Rokotukset suojaavat ikäihmisiä. On todella tärkeää, että myös heidän lähipiirinsä ja ikäihmisiä hoitavat ammattilaiset ovat suojattuja itse, Pikkarainen sanoo.

– Vaikuttaa siltä, että rokotteiden vuoksi tauti sairastetaan lievempänä, eivätkä tartunnat myöskään leviä niin herkästi hoivayksiköissä. Toki omikronin vaikutusta ei vielä ole nähtävissä, palvelualuejohtaja Sari Ahonen Turusta sanoo.

Tosin kaikilla ei rokotuksia ole, muistuttaa Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

– Tilanne on viime vuotta parempi, mutta varovaisuutta on syytä noudattaa, etenkin mikäli vierailija ei ole rokotetta ottanut, tai asukas ei ole voinut sitä ottaa.