Hallitus päätti tiistaina uusista rajoituksista vaikeutuneen koronatilanteen suitsimiseksi.
Tiistaina uusia tartuntoja kirjattiin yli 2 000. Omikronmuunnoksen leviäminen ja sairaalahoidon kuormitus huolestuttavat, ja hallitukselta penättiin alkuviikosta kovia toimia monesta suunnasta.
Tiistain neuvottelut Säätytalossa kestivät kello 16:sta lähes kello 23.00:een saakka. Seurasimme niitä tässä uutisessa.
Kokosimme tähän juttuun sen, mitä pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi myöhään illalla pitämässään puheenvuorossa rajoituksista, ja mitä hallitus kertoi tiedotteessaan myöhemmin.
Hallitus kertoo yksityiskohdista laajemmin tiedotustilaisuudessa keskiviikkona kello 9 aamulla.
1. Leviämisalueiden ravintolarajoitukset kiristyvät jouluaattona ja vielä lisää 28. joulukuuta
Leviämisalueiden ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja rajataan. Jouluaatosta alkaen ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 21 ja suljettava ovensa kello 22. Tätä rajoitusta ei voi välttää edellyttämällä koronapassia, joten kaikki ravintolat sulkeutuvat.
Seuraavina päivinä koronapassilla ravintolaa voi pitää auki kello 22 saakka, anniskelun on loputtava kello 21.
Tiistaista 28.12. alkaen kolmeksi viikoksi rajoitukset tiukentuvat lisää. Silloin ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 17, ja suljettava ovensa kello 18. Poikkeuksena ovat kuitenkin ruokaravintolat, joiden aukiolo sallittaisiin koronapassilla kello 18–20. Anniskelua tuolla aikavälillä ei sallita.
Asiakaspaikoista voi anniskeluravintoissa olla käytössä maksimissaan 50 prosenttia ja ruokaravintoloissa 75 prosenttia normaalista asiakaspaikkamäärästä.
Tällä hetkellä koronan leviämisalueilla anniskeluravintolat voivat olla auki iltakuuteen ja alkoholitarjoilu on lopetettava tuntia aiemmin. Rajoituksen on voinut kuitenkin välttää edellyttämällä koronapassia.
2. Koronapassi voi käydä edelleen "matalan riskin" toiminnoissa, kirjastot ja kuntosalit voivat pysyä auki
Hallitus suosittelee rajoituksista päättäville aluehallintovirastoille, että matalan tartuntariskin toiminnot voisi jatkossakin pitää auki koronapassilla leviämisalueilla.
Marin viittasi THL:n ylläpitämään taulukkoon, jossa vähäisen riskin toiminnoiksi (listassa alimpana) on listattu muun muassa museot, kirjastot ja taidenäyttelyt.
Vähäisen riskin toiminnoiksi on listattu myös "yksilöurheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat" ja "yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden, kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat", jolloin esimerkiksi kuntosalit voisivat olla auki koronapassilla.
Kaikki vähäisen riskin toiminnot voisivat siis hallituksen mielestä pysyä käytössä koronapassilla. Rajoituksista päättävät kuitenkin aluehallintovirastot ja kunnat, jotka voivat määrätä myös tiukempia alueellisia toimia.
3. Koronapassin käyttö loppuu 28.12. alkaen kolmeksi viikoksi tietyissä tapauksissa
THL:n taulukossa on listattu myös "kohtalaisen ja merkittävän riskin tilanteet", joihin kuuluvia tilaisuuksia ei saisi järjestää koronan leviämisalueilla edes koronapassilla 28.12. alkaen seuraavan kolmen viikon aikana. Hallitus valmistelee tästä pikaisella aikataululla asetuksen tartuntatautilakiin.
Korkean riskin tilaisuuksia ja tiloja ovat esimerkiksi baarit, karaokeravintolat, yökerhot sekä massatilaisuudet, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty.
Kohtalaisen riskin tiloja ja tilaisuuksia ovat hallituksen tiedotteen mukaan esimerkiksi yli 10 henkilön kuorolaulutilaisuudet, ulkona olevat katsomot, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty sekä messut, joissa ei ole erityisjärjestelyjä kontaktien välttämiseksi. Listassa ovat myös "joukkueurheiluun ja ryhmäliikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat".
Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei näihin paikkoihin pääse edes täydellä rokotussarjalla tai negatiivisella testituloksella.
Hallituksen linjaus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukainen. THL suositti passin käytön keskeyttämistä juuri korkean riskin tapahtumissa.
4. Kouluille ei uusia rajoituksia, paitsi korkeakouluille suositellaan etäopetukseen siirtymistä
Hallitus keskusteli myös koulujen etäopetukseen siirtymisestä.
Marin kertoi, että koulujen osalta rajoituksia ei kuitenkaan haluta laajentaa lapsiin ja nuoriin, joten peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset pysyvät lähiopetuksessa.
Sen sijaan korkeakouluille hallitus suosittelee siirtymistä etäopetukseen. Korkeakoulut tekevät ratkaisunsa itsenäisesti. Suositus ei koske näissäkään välttämätöntä lähiopetusta.
5. Sisärajavalvonta palautetaan 28.12. alkaen, tuore koronatesti vaaditaan
Hallitus linjasi, että sisärajavalvonta otetaan uudelleen käyttöön Suomen rajoilla tiistaista 28.12. alkaen. Päätös on voimassa 16.1.2022 asti.
– Suomeen saapuvilta vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista sekä todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta covid-19-testituloksesta. Vaatimus koskee 31.12.2021 asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.
Koronatodistuksen lisäksi vaatimuksiin tulee siis negatiivinen testitulos.
Negatiivista testitulosta ei kuitenkaan edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat tai muut pakottavat henkilökohtaiset syyt, hallitus listaa tiedotteessa.
Suomen ja Ruotsin ja Suomen ja Norjan välisen maarajan rajayhteisöjen asukkaat sekä henkilöt Norrtäljen kunnan ja Ahvenanmaan välisessä liikenteessä voivat korvata edellä mainitun vaatimuksen todistuksella hyväksyttävästä koronarokotussarjasta, alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista tai todistuksella negatiivisesta enintään 7 vuorokautta ennen Suomeen saapumista tehdystä koronatestistä.
Juttua tarkennettu 22.12. kello 14.34: Ravintolarajoitukset ja koronapassin hyllytys koskevat nimenomaisesti leviämisalueita. Ainoastaan Itä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun sairaanhoitopiirit eivät ole leviämisvaiheessa.
Juttua korjattu kello 15.25: Pohjois-Savo on nykyään leviämisalue, toisin kuin tarkennuksessa aiemmin luki.
Lue myös:
Koronatartuntojen määrä kasvaa edelleen, 3. rokoteannoksia annettu lähes 800 000 – STM:n Puumalainen: "Kotitesti on hyvä lisäapu turvallisen sukulaisjoulun viettämiseen"
Ärhäkkä virusmuunnos omikron voi nakertaa hyvää työllisyyskehitystä lähikuukausina – ekonomisti: "Suurimmat iskut kohdistuvat aloille, joissa on kanssakäymistä kasvokkain"
Koronatestaus ruuhkautunut pääkaupunkiseudulla juuri ennen joulua – HUS: Enää ei voida testata kaikkia
Koronanyrkki esittää uusia rajoituksia pääkaupunkiseudulle: koronapassista luovutaan, uimahallit sekä harraste- ja sisäliikuntatilat kiinni