Kauppiaita Rotuaarin Tiernatori kuitenkin kiinnosti ja lyhyt myyntisesonki houkutteli torille yhteensä kolmisenkymmentä myyjää. Osassa kojuista kauppias vaihtuu tierna-ajan kuluessa.

Lahjatavaroita ja glögiä Ruokapohjolan kojussa myyvä Jaakko Kuuluvainen sanoo, että kauppa on kyllä käynyt, mutta väkeä olisi saanut olla enemmän. Muuten hän on torin järjestelyihin tyytyväinen.

– Asiakasmäärään nähden kauppa on kuitenkin käynyt hyvin. Sanotaan näin, Kuuluvainen summaa.

Osuuskunta Artesaanin kojulla Paula Tuohimaa oli tyytyväinen kävijöiden määrään.

– Ihan tyytyväisiä ollaan, että säät ovat olleet hyvät eikä koronakaan ole haitannut, hän sanoo.

Tiernatorin järjestelyissä jouduttiin koronan takia tekemään ylimääräisiä säätöjä, jotta turvallinen liikkuminen ja oleskelu alueella onnistuisi. Kojuja sijoiteltiin hiukan etäämmälle toisistaan ja ohjelma mietittiin uusiksi, kertoo Oulun liikekeskuksen toiminnanjohtaja Leena Vuotovesi.

– Piti miettiä asiat niin, ettei houkutella isoa määrää ihmisiä yhtä aikaa yhteen tiettyyn paikkaan. Lavaohjelma siirrettiin suosiolla ensi vuodelle, hän kertoo

Turvallista ohjelmaa on kehitelty pienimuotoisista tapahtumista ja paikalla onkin Joulupukin lisäksi nähty pitkin toriaikaa iso määrä erilaisia kotieläimiä.

– Täällä on poneista ja hevosista, koiriin, poroihin, alpakoihin eli semmoista ohjelmaa, joka järjestetään ison lavan sijasta tässä ihmisten tasalla, Vuotovesi kertoo.

Tiernatori jatkuu Oulussa vielä aatonaattoon saakka.

Tiernatorin lisäksi jouluajan toreja järjestetään myös muun muassa kauppakeskus Valkeassa. Entisissä tavaratalo Anttilan tiloissa Isokadulla on Kädentaitajien lahjapaja ja Torikadulla on Oulun seurakuntien pop up -käsityökauppa Silimukka.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.