Rokotuspaikat ovat paikoin ruuhkautuneet erityisesti Kajaanissa.
Rokotteen haluajia on paljon ja nopeasti muuttuvat kansalliset suositukset hidastavat rokotteiden antamista. Kainuun sote kertoo, että turhautuneet rokotuksen jonottajat ovat muun muassa haistatelleet henkilökunnalle rokotuspaikoilla.
Häiriökäyttäytymisen rauhoittamiseksi sote on lisännyt järjestyksenvalvojia rokotuspaikoilla.
Kainuun soten viestintäpäällikkö Terho Pekkala toivoo ihmisiltä malttia rokotteiden jonottamiseen.
– Kaikilla meillä on joskus huono päivä, mutta asiallinen käytös on siitä huolimatta hyvä muistaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että kolmansien koronarokotteiden antamista kiirehdittäisiin ja tästä syystä esimerkiksi Kajaanin lyseon tiloihin avataan rokotuspaikka koulujen joululoman ajaksi.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.