Lahden Seurahuoneella joulukiireet alkavat hieman hellittää. Aaton aattona jouluruuat on jo pakattu ja jaettu niitä tilanneille.

Useat ravintolat ovat myyneet jouluviikolla kasseja, joihin on pakattu erilaisia jouluruokia. Moni on tarjonnut pandemian aikana noudettavia juhlaruokia myös esimerkiksi vappuna tai äitienpäivänä.

Lahden Seurahuoneen ravintola- ja keittiöpäällikkö Ville Penttilä uskoo, että joulukasseilla on kysyntää. Ravintolaruuan noutamisella asiakas voi ostaa itselle vapaa-aikaa, kun jouluna ei tarvitse seistä hellan ääressä. Moni haluaa syödä laadukasta ruokaa.

– Ihmiset eivät halua ostaa valmisruokaa vaan valmista ruokaa.

Kukaan ei tiedä, kuinka moni nauttii joulun alla ravintoloista haetuista herkuista. Matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien liitto MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi arvioi, että kyse on marginaalisesta ilmiöstä alalla. Kassien tuoma tuotto voi kuitenkin olla merkittävä niitä tarjoaville ravintoloille koronarajoitusten keskellä.

Ravintoloiden jouluruokakassit eivät ole uusi keksintö. Moni ravintola on myynyt jo vuosia kotiin omia tuotteitaan. Korona-aika on laajentanut tarjontaa, kun ravintolat yrittävät keksiä uusia tapoja myydä ruokaa.

Noutoruuan suosio on selvästi kasvanut korona-aikana. Ilmiö siivittää myös ravintoloiden ruokakassien myyntiä.

Noutoruokatrendi valuu maailmalta Suomeen

Innostus noutoruokiin ei sammu pandemian loputtua, uskoo Penttilä. Myös Lappi pitää todennäköisenä, että noutoruokien osto jää pandemian hiivuttua ylemmälle tasolle kuin ennen korona-aikaa.

Noutoruoka on Penttilän mukaan ollut huomattavasti suositumpaa Keski-Euroopassa ja Amerikassa kuin Suomessa. Hän uskoo, että trendi olisi rantautunut Suomeen, vaikka pandemiaa ei olisi tapahtunut.

– Noutoruoka on ollut meillä lapsenkengissä verrattuna muuhun läntiseen maailmaan. Pandemia nopeutti jo tulossa olevaa prosessia. Se otti hypyn naperosaappaisiin.

Voit keskustella aiheesta jouluaattoiltaan klo 23:een saakka.