Lohjan kaupunki avaa kolmansien koronarokoteannosten ajanvaraukset 18–60-vuotiaille keskiviikkona 22. joulukuuta. Lohjan kaupunki kertoi asiasta tiedotteessaan.

Rokoteajanvaraus on avattu myös 5–11 vuotiaille riskiryhmiin kuuluville. Rokotteet annetaan THL:n suositusten mukaisesti. Rokotteet saa tällä hetkellä vain ajanvarauksella.

Lohjan ainoa rokotuspaikka on tällä hetkellä Tennari. Rokotteena on BioNTech-Pfizerin Comirnaty. Kyseessä on sama rokote kuin aikuisilla, mutta pienemmällä annoksella.

Yleisötilaisuuksia ja yleisö- ja toimitiloja koskevat rajoitukset ovat voimassa 31. joulukuuta asti. Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräyksestä sisätiloissa järjestettävät yli kahdenkymmenen henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty.

Vajaalla 20 prosentilla kolmas rokote

Kolmannen rokoteannoksen on saanut Lohjalla noin 7 600 henkilöä, eli noin 18,7 prosenttia yli 12-vuotiaista. Uudenmaan alueen keskimääräinen prosentti on 12,3.

Tämän vuoden aikana Lohjalla on todettu 1 804 uutta koronavirustartuntaa. Näistä 188 on tullut joulukuun aikana. Tällä hetkellä noin neljännes tartunnoista Lohjalla on omikronvarianttia.

Ajan kolmanteen rokotukseen voi varata ensisijaisesti osoitteesta koronarokotusaika.fi, ja toissijaisesti puhelimitse oman terveysaseman ajanvarauksesta.

Lue myös:

Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla: HUSissa halutaan koronapassi tauolle | HS: HUS esittää tiukkoja lisärajoituksia Uudellemaalle

Poliisin erikoisryhmä harjoittelee Lohjalla tiistaina − sairaala-alueella järjestettävässä harjoituksessa mukana myös Puolustusvoimat

Poliisi: Lohjalle kerääntyi satoja nuoria mopomiittiin − osallistujat keulivat väkijoukon keskellä ja sylkivät poliisiauton päälle