Oulun kaupunki huomioi hyvinvointipalvelujen koronahenkilöstöä 400 euron kertapalkkiolla.

Se suunnataan koronan takia selvästi raskaampiin työolosuhteisiin joutuneille työntekijöille. Tuesta päätti kaupunginhallitus maanantaina 20. joulukuuta yksimielisesti. Kertakorvaus maksetaan palkkion saaville työntekijöille maaliskuussa.

Hyvinvointipalvelujen johto oli esittänyt palkkiota koko hallinnonalansa henkilöstölle. Kaupunginhallitus päätti kuitenkin osoittaa palkkion niille, jotka ovat olleet erityisessä kontaktissa koronapotilaiden ja koronahoidon kanssa

– Palkkio maksetaan heille, jotka ovat työskennelleet erittäin tiiviisti potilasasiakkaiden ja henkilöasiakkaiden kanssa. Korona-aika on jatkunut, ja näyttää, että tilanne vielä pahenee ja jatkuu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä sanoo.

Palkkion saajissa voisi olla Oulun kaupunginsairaalan hoitotyöntekijöitä, vanhustyötä tekeviä ja kotipalveluiden työntekijöitä

Mirja Vehkaperän mukaan palkkio on kiitos jaksamisesta ja joustoista, joita henkilökunta on joutunut koronavuosien aikana tekemään. Kyseessä on ollut esimerkiksi lomien, vapaiden sekä omien työvuorojen siirtoja ja ketjuttamisia.

– Toivon, että se motivoi, auttaa jaksamaan ja lisää solidaarisuutta hoito- ja hoivahenkilökuntaa kohtaan, jotka todellakin ovat avainasemassa yhteiskunnassa, kun pandemiatilanne näyttää jatkuvan.

Palkkion saajat valitsevat hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto sekä henkilöstöjohtaja Ville Urponen. Päätöksen kertakorvauksen ansainneista tekee lopulta kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Palkkion saamisen ehtona on, että henkilön on pitänyt olla työsuhteessa Oulun kaupungille tänä vuonna vähintään puolen vuoden ajan. Samoin työ- tai virkasuhteen on pitänyt olla voimassa 15. joulukuuta.

Koronapandemian työpanokseen liittyvien palkkioiden maksuun ei ole varattu mitään tiettyä summaa. Se määräytyy sen mukaan, kuinka monelle henkilölle palkkio halutaan antaa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.