Järjestelmä on vaikeuksissa, mutta suurin osa ihmisistä voi olla aika turvallisin mielin omikronin suhteen, kuvaili HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen maanantain A-studiossa tämänhetkistä koronatilannetta.
Hallitus kokoontuu huomenna pohtimaan uusia rajoitustoimia ja asiantuntijoiden viesti on selvä: rajujakin toimia tarvitaan, jotta tilanne saadaan hallintaan. Järvisestä etenkään rokotettujen ei tarvitse olla kovin huolissaan omasta turvallisuudestaan, mutta terveydenhuollon kantokyvyn takaamiseksi tarvitsemme entistä kovempia otteita.
– Myös rokottamaton hankkimalla rokotteen nyt saa vasta-aineita nopeammin nostettua ja muutaman viikon jälkeen vaikean sairauden riski on huomattavasti pienempi.
– Meidän sairaalan sisällä ja yhteiskunnan sisällä on kuitenkin syytä hieman panikoida siitä, että meidän hoitomahdollisuudet kaikille potilaille säilyy.
Jouluksi laulu- ja tanssikielto?
Järvisen mukaan Suomessa olisi hyvä ottaa väliaikaisesti käyttöön tanssi- ja laulukielto. Myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä peräänkuuluttaa tiukkoja rajoitustoimia.
– On parempi tehdä kova rajoitus lyhyeksi aikaa kuin kitkuttaa pidemmän aikaa näennäisrajoituksilla.
Varsinais-Suomessa on jo tehty muita alueita tiukempia rajoituksia ja yleisötilaisuukset kielletään alueella keskiviikosta lähtien. Tilaisuuksia ei voi järjestää edes koronapassin turvin. Huomiselta hallituksen tapaamiselta toivotaan muun muassa ravintolarajoituksia, joita alueilla ei voida tehdä.
– Toivomme, että yhdenvertainen kohtelu eri toimijoita kohtaan toteutuisi, eihän virus katso onko se yleisötilaisuus vai yökerho.
Hallitus keskustelee huomenna myös koronapassin hyllyttämisestä, sillä passin ei katsota enää riittävän varotoimeksi tartuntoja vastaan.
– Koronapassia ei heitetä roskakoppaan vaan sen käyttöä rajoitetaan tilanteessa, jossa tartuntoja näyttää tulevan myös rokotetuille, selventää HUSin Järvinen.
Lisää aiheesta
Suomen koronatilanne pahenee ja päättäjiä patistetaan toimimaan nopeasti – ainakin nämä keinot hallituksella on käytössään
Jos koronapassi laitetaan huomenna hyllylle, tarkoittaa se yrityksille maksettavien lisätukien säästämistä muista kuluista
Tutkijoilta vakava varoitus päättäjille: Jouluviikolla voi olla kymmeniätuhansia tartuntoja