Kainuussa on todettu viikonloppuna useita uusia koronatartuntoja. Lauantaina maakunnassa todettiin kahdeksan tartuntaa, joista neljä on edelleen Transtechin tehtaan jatkotartuntoja.

Tarkempia tietoa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan tartuntatilanteesta saadaan myöhemmin tänään. Joulun ajaksi asiantuntijat suosittelevat kuitenkin erityistä varovaisuutta ja kontaktien rajaamista omaan lähipiiriin.

Toistaiseksi Kainuu on koronaepidemian perustasolla. Voimassa on maskisuositus kaikille yli 12 vuotta täyttäneille kaikissa julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä. Lisäksi etätöihin suositellaan palaamaan mahdollisuuksien mukaan ja ylimääräisiä ihmiskontakteja tulisi välttää.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.