Viime ja toissa viikolla koettiin Pirkanmaalla koronatartuntojen ennätysviikot.
Tänään maanantaina kerrottiin viikonlopun 701 uudesta koronatartunnasta. Luku sisältää koko viikonlopun tartuntamäärän. Maanantaina todettiin 186, sunnuntaina 242 ja lauantaina 273 tartuntaa.
Viime perjantaina koettiin tähänastinen päiväkohtainen koronaennätys: 290 tartuntaa. Se oli kolmas päiväkohtainen ennätys viime viikolla.
Yhteensä epidemian aikana on todettu Pirkanmaalla 17 517 koronatartuntaa.
Pirkanmaa on nyt yksi Suomen pahimpia tautialueita.
Koronatapauksia on Pirkanmaalla enemmän kuin koskaan epidemian aikana.
Julkisia tiloja saattaa mennä kiinni
Pirkanmaan koronanyrkin puheenjohtaja Juhani Sand sanoi aamupäivällä Ylen haastattelussa, että tilanne Pirkanmaalla on erittäin hankala.
– Uusia tartuntoja on paljon, viimeisen kolmen päivän aikana noin 700.
Hän kertoo, että ehohoidossa on tällä hetkellä kahdeksan potilasta koronan takia.
– Valmistelemme aluehallintoviraston kanssa huomenna tartuntatautilain 58g-pykälän takaisin käyttöönottoa. Sillä voi sulkea erilaisia julkisia tiloja, kuten kuntosaleja ja muita julkisia tiloja.
Sandin mukaan koronapassi on ollut tähän asti hyvä työkalu. Osassa maata, kuten Pirkanmaalla, koronatilanne on kuitenkin nyt niin huono, että koronapassin käytön rajoittamistakin saatetaan joutua harkitsemaan.
– Odotamme valtioneuvostolta linjauksia ravintola- ja anniskeluravintolatoimintaan. Myös koulujen ja päivähoidon joululomien venyttämistä suunnitellaan.
Tilanteesta tiedotetaan viimeistään huomenna tiistaina.
Pandemiaryhmä antoi viime tiistaina uusia suosituksia juhliin, kouluihin, tapahtumiin ja vierailuille. Uudet aluehallintoviraston rajoitukset astuivat voimaan maanantaina Pirkanmaalla.
Vaihtoehtoisesti toimija voi edellyttää asiakkailta ja osallistujilta koronapassia. Ennestään Pirkanmaalla on tiukat rajoitukset kokoontumisissa ja ravintoloissa, ellei käytössä ole koronapassia.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue lisää:
Koronarokotusten ajanvarausnumero meni tilapäisesti kiinni Ylöjärvellä: kaupunki keskittää voimat joulunajan walk in -rokotuksiin
Juttua muokattu 20.12. kello 10.19. Jutusta poistettu yksittäisten viime viikon päivien tartuntamäärälukuja.