Koronarokotusten vauhdittamiseksi Tampereella lisätään rokotusaikoja. Uusia aikoja tulee varattavaksi jatkuvasti sitä mukaa kun rokottajia saadaan lisää.

Iäkkäiden kolmansien rokotusten turvaamiseksi terveysasemille on tulossa ikäihmisten rokotusiltoja, jolloin rokotuksia annetaan ilman ajanvarausta. Rokotusillat aloitetaan yli 80-vuotiaista.

Rokotusilloista ja niiden ajankohdista tiedotetaan tarkemmin jouluviikolla.

Rokotusväli toistaiseksi ennallaan

Kolmannen rokotuksen annosväli säilyy vielä kuudessa kuukaudessa. Sitä voidaan laskea vasta sen jälkeen, kun suurimmassa vakavan koronavirustaudin riskissä olevat ikäihmiset sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat tamperelaiset ovat saaneet rokotuksensa.

– Kaikki keinot käytetään, jotta rokotuksissa päästään etenemään nopeasti ja rokotusväliä pystytään laskemaan mahdollisimman pian, lupaa hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kaupungin tiedotteessa.

Rokottajia tarvitaan

Rokotusten vauhdittamiseksi uusia rokottajia tarvitaan koko ajan lisää. Rokottajia rohkaistaan hakemaan töihin muun muassa joustavilla työajoilla. Rokotusapuna on mahdollista työskennellä esimerkiksi yksittäisiä päiviä, aamuja, iltoja tai muutamia tunteja viikossa.

Tampere käy rokotusten järjestämisestä neuvotteluja myös yksityisten terveyspalvelujen tuottajien kanssa.

Lue lisää: Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 20.12.2021