Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo seuraavansa tiiviisti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen koronaepidemian kehittymistä sekä terveydenhuollon kantokykyä. Uusia rajoituspäätöksiä tehdään tarvittaessa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiri HUS ilmoitti aiemmin tänään nostavansa valmiustasonsa korkeimmalle mahdolliselle, erityisesti henkilökunnan sairauspoissaolojen kasvun ja omikronmuunnoksen nopean leviämisen aiheuttaman riskin vuoksi.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on nyt pyytänyt sairaanhoitopiiriltä lausunnon, jonka perusteella tarve mahdollisille uusille rajoituspäätöksille tehdään. Lausuntoa odotetaan saapuvaksi viikonvaihteen jälkeen, jonka jälkeen virasto tekee päätökset mahdollisimman pian.

HUS-alueella voimassa olevien rajoitusten mukaan kaikki yli 20 hengen sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty. Lisäksi erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa toiminta pitää järjestää niin, että lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä voidaan ehkäistä. Vaihtoehtona rajoituksille voi usein ottaa käyttöön koronapassin.

Lue myös:

HUS on nostanut valmiustasonsa korkeimpaan mahdolliseen – syynä omikronin leviämisvauhti ja varautuminen kasvaviin sairauspoissaoloihin