Puhelu kesti alle minuutin. Kun se loppui Päivi Grönlundista oli tullut leski.
Narsissien keltaiset päät pistivät esiin kukkapenkistä. Oli ensimmäisen pääsiäispäivän aamu vuonna 2021. Viimeisestä viestistä oli kulunut lähes vuorokausi.
Edellisenä aamuna aviomieheltä oli tullut video, jossa tämä kertoi, että olo on kuin olisi juossut viisi maratonia putkeen. Iltapäivällä oli tullut tekstiviesti, jossa luki: mä en jaksa enää.
Suomessa tautitilanne oli pahentunut, pääministeri oli kehottanut välttämään kaikkea ei-välttämätöntä matkustelua pääsiäisen pyhinä. Elettiin toista koronakevättä ja moni vietti vapaita mökeillään. Grönlund ei ollut matkustanut mihinkään. Ei vaikka hänen aviomiehensä asui Ruotsissa.
Puhelin soi. Tukholman suuntanumero. Naisääni kertoi sen ensin ruotsiksi: aviomiehesi on nukkunut pois. Grönlund pyysi toistamaan tiedon englanniksi, vaikka ymmärsi jo.
Vain reilussa viikossa kaikki oli ohi.
Grönlundilla on lukematon määrä kohtalotovereita ympäri maailman. Koronaan on kuollut yli viisi miljoonaa ihmistä, Suomessa puolitoista tuhatta. Lähiomaisensa COVID-19-taudille menettäneitä on Suomessa tuhansia. Ruotsissa, jossa Grönlundin aviomies asui, heitä on kymmenen kertaa enemmän.
Päivi Grönlundin aviomies kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen. Sellainen ei ole vaikeassa COVID-19-taudissa harvinaista. Sairaus voi edetä nopeasti, eikä ole tavatonta, että potilas menehtyy reilussa viikossa oireiden alkamisesta.
Miksi korona vei juuri Grönlundin puolison? Olisiko jompikumpi heistä voinut tehdä jotain toisin?
“Sinäkö se oot?”
Kaveripyyntö Facebookissa tuli 15.10.2015.
Sama päivämäärä on kaiverrettu Päivi Grönlundin kihlasormukseen.
Grönlund tiesi heti keneltä viesti oli. Mieleen muistui vuosi 1978 ja teini-ikäinen mopopoika, joka usein ajeli hänen ikkunansa ohitse.
Kesken yläasteen mopopoika muutti isänsä kanssa Ruotsiin. Päivi Grönlund jäi Suomeen. Myöhemmin hän avioitui. Sai kaksi lasta. Erosi. Kunnes tuli viesti, jossa luki: ootko sä se Päivi?
Aletiin kirjoitella, soitella. Langat olivat kuumina monta kertaa päivässä. Teinirakkaus roihahti. Selvisi, että mopo oli vaihtunut moottoripyörään ja rata-autoon. Pian mies ehdotti, josko tavattaisiin Ruotsissa. Ja vaikka Grönlundin tytär varoitteli: älä lähde, äiti piti päänsä.
Se reissu muutti kahden ihmisen elämän.
– Hän odotti Arlandassa ruusu kädessään. Hän itki, minä itkin, oli kuin olisimme tunteneet toisemme aina.
Grönlund avioitui mopopoikansa kanssa elokuussa 2019. Muutaman kuukauden kuluttua Kiinan Wuhanissa alkoi sairastua ja kuolla ihmisiä outoon virustautiin, joka sai myöhemmin nimen COVID-19.
Silloin pariskunta ei vielä tiennyt, että tauti tulisi muuttamaan heidänkin polkunsa peruuttamattomasti.
“Pyysin, että rauhoitu vähän”
Hyljinnänestolääkkeitä, antibiootteja, verenpainelääkkeitä, niistä oli Päivi Grönlundin aviomiehen aamupala tehty. Hän vitsaili syövänsä aamuisin kourallisen pillereitä. Sama toistui illalla. Kello soi kahdesti päivässä, jottei lääkitys unohtuisi.
55-vuotias mies oli sairastunut diabetekseen jo nuorukaisena. Lopulta se vei hänet elinsiirtojonoon, jossa piti olla kolmen tunnin ajomatkan päässä sairaalasta. Aina. Jos tästä poikkesi, piti olinpaikka ilmoittaa. Suomeen menoa oli erikseen anottava.
Siirrännäiset, uusi munuainen ja haima, löytyivät vuonna 2018. Leikkaus kesti 15 tuntia
– Puhelin soi ja hän sanoi: nyt mentiin. Sinne jäi diabetes, muistelee Grönlund.
Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Puutteellisen immuunipuolustuksensa vuoksi elinsiirtopotilaat ovat koronataudin suhteen riskiryhmässä lopun ikäänsä. Siirrännäiset ovat vierasta kudosta ja elimistö hylkii niitä. Siksi on käytettävä hylkimisen estolääkkeitä, jotka puolestaan heikentävät vastustuskykyä. Grönlundin mukaan myös hänen miehelleen oli heti pandemian alussa tehty selväksi, että mahdollisuudet selvitä taudista olisivat kymmenen prosentin luokkaa.
Koska pariskunta asui kahdessa maassa, lahden yli matkattiin ahkerasti. Se tarkoitti myös jatkuvaa altistumista koronalle. Terminaaleissa, laivoissa ja muissa liikennevälineissä. Päivi Grönlund vietti yleensä kaksi viikkoa Ruotsissa ja sen jälkeen kymmenen päivää karanteenissa kotimaassa. Hän kertoo olleensa pelkästään vuonna 2020 yhteensä 100 päivää omaehtoisessa karanteenissa.
Ensimmäisen koronavuoden aikana mies tuli Suomeen vain kerran, jouluksi. Silloin hän tapasi viimeisen kerran hoivakodissa asuneen äitinsä. Ja vaikka mies piti jatkuvasti maskia ja läträsi käsidesin kanssa, ei koronatartunta lopulta tullut vaimolle yllätyksenä.
Tautia oli nimittäin ollut liikkeellä: ystävillä, naapureilla, työpaikallakin.
– Olin alussa hysteerinen. Pelkäsin pahinta ja pyysin, että rauhoitu vähän. Mutta hän piti päänsä ja sanoi, että tulisi hulluksi, jos ei pääsisi ihmisten ilmoille.
“Kyllä me tästäkin selvitään”
Aika ensimmäiseen koronarokotukseen oli varattu keskiviikoksi. Mies oli tuntenut itsensä flunssaiseksi jo edellispäivänä ja sanonut, että koko kroppaa särkee. Töistäkin piti lähteä kesken päivän. Myös Ruotsissa kansalaisille on tehty selväksi, ettei rokotetta voi ottaa kuumeisena tai jos on koronaan viittaavia oireita.
Siitä huolimatta Grönlundin aviomies meni ottamaan injektion.
Yleensä rokotteen tuoma immuniteetti alkaa näkyä kahdessa viikossa. Tästä syystä etenkin riskiryhmiin kuuluvia suositellaan pysymään suojassa ainakin viikon verran pistoksen jälkeen.
Grönlund uskoo, että miehellä oli koronatartunta jo tämän mennessä piikille.
Torstai-iltana, siis samana päivä, jona mies oli saanut rokotteen, olo paheni niin, että mies joutui tilaamaan ambulanssin, joka vei hänet sairaalaan.
Se tulisi jäämään mopopojan viimeiseksi kyydiksi.
Koronatestin tulos oli positiivinen. Keuhkokuvissa todettiin myös verisuonitukos. Aluksi mies oli eristyksessä omassa huoneessa, jossa oli parveke. Sitä hän esitteli viestissään pilke silmäkulmassa. Sitten hänet siirrettiin tavalliselle osastolle, jossa koronapotilaita oli yhteensä 70.
Tuli viikonloppu. Hiljainen viikko. Kiirastorstai. Kuvia ja videoita saapui, mutta viesti viestiltä miehen ääni muuttui voimattomammaksi. Happiviikset, happinaamari, lopulta CPAP-laite. Pitkänäperjantaina hän alkoi puhua tehohoidosta, intubaatiosta, hengityskoneesta.
Sitä en kestäisi, hän kirjoitti lauantaina.
Päivi Grönlund olisi halunnut lähteä Ruotsiin, mutta mies toppuutteli: sinulla on Suomessa paremmat tukijoukot. Samaan aikaan hän valoi vaimoon uskoa: kyllä me vielä tästäkin selvitään.
Kunnes tultiin pääsiäispäivään ja siihen, että puhelin soi.
“Olisin halunnut pitää kädestä kiinni”
Seuraavalla viikolla Grönlund lähti miehen tyhjään asuntoon Ruotsiin. Hän näki jo ovelta, että sieltä oli lähdetty kiireellä. Silti tuoksu oli raikas. Roskat oli viety. Aviomies oli tunnettu siisteydestään.
Nyt keittiön pöytä oli täynnä lääkepurkkeja ja pillereitä. Lattialla ja tuolien karmeilla lojui vaatteita. Seasta löytyivät sormukset ja rannekoru, jota aviomies ei koskaan riisunut.
– Pistin kumihanskat käteen. Siivosin kahdeksasta aamuneljään. Sitten nukuin hetken, Grönlund muistelee.
Petivaatteet jätesäkkiin. Tiskit koneeseen. Pesukone jylläämään. Lääkkeet läpinäkyvään muovilaatikkoon. Suorittamista jatkui päiväkausia.
Grönlund vietti Ruotsissa kaksi viikkoa. Nukkui miehensä sängyssä. Piti hoitaa hautaustoimisto, lakimies, perunkirjoitus ja vuokrasopimuksen irtisanominen. Kaikki vieraalla kielellä. Sen hän teki omien sanojensa mukaan rallienglannilla, koska ei osaa ruotsia.
Vasta myöhemmin Grönlund meni sairaalaan, jossa mies oli kuollut. Siellä hänen käteensä laskettiin paperipussi, jossa olivat kännykkä, tabletti, lompakko ja avaimet. Ei muuta. Toimistossa kysyttiin haluaako vaimo miehensä sairaalassaoloajasta selvityksen, sen voisi saada ruotsin lisäksi myös englanninkielisenä. Hän ei halunnut.
– Se tunne, kun saat käteesi ruskean paperipussin: tässä on miehesi. Se kaikki kävi niin äkkiä. En saanut nähdä häntä kertaakaan.
Sairaalasta oli kyllä heti tarjottu mahdollisuutta tulla katsomaan edesmennyttä pleksin läpi mutta Grönlund ei siihen pystynyt. Suomessa omaiset voivat nähdä COVID-19-vainajan myös ilman pleksiä koska kuollut ei enää hengitä, eikä virus siten tartu.
Grönlund suree sitä, ettei ehtinyt jättää jäähyväisiä rakkaimmalleen. Hänellä on syyllinen olo.
– Olisin halunnut viettää hänen kanssaan viimeiset hetket, pitää kädestä kiinni. Ruumista en halunnut nähdä, se ei olisi ollut enää sama ihminen.
“Tiesin, että hänellä on nyt hyvä olla”
Sähköposti tuli alkukesästä: miehesi tuhka on ripoteltu valitsemaasi muistolehtoon. Hautajaisia ei järjestetty eikä vaimo koskaan päässyt näkemään puolisonsa siunaamista. Se painaa yhä. Myös ystävien oli vaikea uskoa asiaa todeksi.
– He kysyivät että olenko mä kännissä vai ottanut lääkkeitä. En pystyny vastaamaan mitään kenellekään.
Grönlundin käyttämän hautaustoimiston mukaan käytäntö on normaali: suntio sirottelee tuhkan anonyymisti silloin, kun läheiset eivät ole ostaneet vainajalle hautapaikkaa. Tästä sovitaan aina kirjallisesti ja näin oli tehty myös Grönlundin tapauksessa. Yksilöllinen uurnanlasku tai siunaustilaisuus järjestetään vain jos omaiset lunastavat hauta- tai uurnapaikan, tätä Grönlund ei ollut tehnyt.
Suomessa käytäntö vaihtelee paikkakunnittain. Esimerkiksi Helsingissä omaiset eivät voi olla olla läsnä sirotteluhautauksessa vaan sen hoitaa vahtimestari hiljaisuudessa. Jos tuhka haudataan muistolehtoon, läheiset saavat olla paikalla.
Heinäkuussa, juuri ennen toista hääpäiväänsä, Grönlund kävi hyvästelemässä rakkaansa kahden ruotsalaisen ystävän kanssa. Lammen rannalla sijaitsevassa muistolehdossa juotiin surukahvit.
– Tiesin siinä, että hänellä on nyt hyvä olla. Sain rauhan ja tuska helpotti.
Jutun toimittaja on nähnyt kuolintodistuksen, joka vahvistaa Grönlundin miehen kuolleen COVID-19-tautiin. Juttua varten on haastateltu hautaustoimisto Klarahill Halseniuksen asiantuntijaa Felicia Hallséniusta. Sähköpostitse on haastateltu ylilääkäri Åsa Lindström Hammaria Tukholman läänistä. Lisätietoja koronaan liittyvistä kuolemista ja sairaalahoidosta ovat antaneet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen, anestesian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen Itä-Suomen yliopistosta sekä Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet. Sähköpostitse on haastateltu Helsingin seurakuntayhtymän Ympäristö- ja hautaustoimen palveluesimies Sannamari Airiaista. Lähteenä on käytetty myös 1.12.2021 julkaistua raporttia Tehohoidon tilannekuva.
Lisää aiheesta:
Jouni Marttinen on elossa päästyään tehohoitoon: "Hävettää, etten mennyt rokotukseen" – katso, mitä tapahtuu epidemian ytimessä koronaosastolla
Katarina, 23, uskoi salaliittoteorioita eikä ottanut koronarokotetta – sitten hetki kauppakeskuksessa sai hänet muuttamaan mielensä